Archive for the ‘tapahtumat’ Category

Scanstar-kilpailun voittajat

9.9.2017

Scanstarin voittajat julkaistiin tovi sitten ja heidät palkitaan 29.11 Lahdessa järjestettävässä Packaging Summit-tapahtumassa. Palkittuja pakkauksia on yhteensä kymmenen ja niistä löytyy laajasti pakkausten kirjo lähtien kalan mädille tarkoitetusta rasiasta, joka hajoaa vesistössä päätyen biopohjaiseen maitopurkkiin. Tämä vuonna palkituista pakkauksista nousee esiin kaksi teemaa: Ympäristöystävällisyys ja käytettävyys.

Innovaatiot kohdistuivat niin valmistustekniikkaan kuin lopputulokseenkin. Valmistustekniikasta voisi nostaa esiin alumiinifoliosta tehdyn pakkauksen, jonka pohjassa on kohokuvio. Pakkauksena sinänsä siinä ei ole mitään erityistä, mutta tuotantomenetelmä on innovatiivinen. Aiemmin ei ole ollut mahdollista koristella vuokaa kohokuvioin.

First Choice-tunnustuksen sai Atrian käyttämä ja Packdesign ID:n suunnittelema jauhelihapakkaus, jossa on uudella tavalla hyödynnetty joustomuovia ja pakkausmateriaalin määrää on saatu olennaisesti pudotettua verrattuna perinteiseen rasiaan. Oman kokemukseni mukaan käytettävyys on myös mainio, joten tässä pakkauksessa yhdistyy mukavasti taidokkaan suunnittelun tuoma vähäinen materiaalikäyttö ja hyvät käyttöominaisuudet.

Teollisuuspuolella voisi nostaa esiin Elteten The Box-konseptin, jossa on yhdistetty hunajakennolevyä ja pakkausprofiilia niin, että näistä muodostuu laatikko, joka on purettavissa ja kasattavissa helposti. Laatikon käyttökelpoisuutta nostaa huomattavasti mahdollisuus avata yksi sivu. Tällöin tavaroiden purkaminen varastohyllyssä on helppoa. Olen päässyt muutaman kerran kokeilemaan tällaista laatikkoa ja sen käytettävyys on aina herättänyt huomiota.

Onnittelut voittajille! Koko joukon löytää kilpailusivuilta: http://www.scanstar.org/fi/scanstar-voittajat/voittajat-2017/

Messutunnelmia PacTecista

25.9.2016

PacTec keräsi jälleen tänä vuonna kasaan pakkausalan toimijat kolmeksi päiväksi messukeskukseen. Kävin keskiviikkona messuilla tapaamassa tuttuja ja tutustumassa messujen sisältöön. Tälläkään kerralla ei messuilta löytynyt varsinaisia uutuuksia, mikä onkin nykyään tavallista, sillä aktiivisesti alaa netistä seuraamalla pysyy hyvin selvillä, mihin pakkausala on menossa.

Esityksistä seurasin kokonaan vain Simon Tyen mainion tarinan siitä, miten luksus mielletään eri maissa. Hän paneutui erityisesti siihen, miten kiinalaiset mieltävät luksuksen ja herätteli kuulijoita miettimään, miten tämä pitäisi huomioida tuotteessa. Kiinalaiset eivät juurikaan arvosta understatementia, joten tuotteen ja pakkauksen kannattaa olla mahdollisimman näyttäviä. Kiinalaisen statusta nostaa parhaiten se, että hän voi esitellä kallista tuotetta toisille ja näin viestiä varakkuuttaan. Lähestymistapa on tyystin erilainen, mihin Suomessa on totuttu. Mainiota, että tämän tasoinen puhuja oli saatu houkuteltua messuille!

Simon Tye kertoo luksuksesta.

Simon Tye kertoo luksuksesta.

Boxonin rantautuminen Suomeen oli mielenkiintoinen uutinen. Boxon on suuri ruotsalainen tukkuri, jonka valikoima on laaja. Nyt tehdyllä yritysjärjestelyllä Finnstaples ja Boxon yhdistävät voimansa niin, että Suomessakin toimitaan jatkossa Boxon -brändin alla. Packnews-sivustolla on tiedote maihinnoususta: http://www.packnews.fi/default.asp?id=10146&show=more

Messuosaston kiinnostavuutta lisää laitteet, jotka tekevät jotain. Automaatiopuolella olikin taas robotit liikkeessä, mutta pakkausmiestä kiinnosti enemmän Projectan osastolla esillä ollut Homag VSK200 laatikontekokone. Masiina leikkaa pahviarkista halutun kokoisen laatikon. Ajatuksena on, että näin saadaan aina tuotteelle optimaalinen laatikko. Hyötynä on tietysti tilankäyttö ja suojauskin. Tässä lienee jotain reunaehtoja, milloin laitteeseen investointi kannattaa. Ainakin käytettäessä paljon kuriirirahtia ja tuotteiden ollessa keveitä, syntyy säästöä rahtikustannuksista. Näyttävä laite kerää aina ihmisiä ympärilleen.

Homag VKS 200 laatikontekokone

Homag VKS 200 laatikontekokone

 

Kävijämääräksi messut ilmoittavat sivuillaan vähän alle 6000, mikä on valitettavan pieni luku. Tuntuma käytävillä oli, että riski juuttua ruuhkaan on pieni. Ammattimessuilla tietysti on aina melko väljää, mutta näytteilleasettajien kannalta olisi toivottavaa, että paikalle tulisi mahdollisimman paljon sekä nykyisiä että potentiaalisia asiakkaita.

 

Pakkauslaakso -ekosysteemin tapaaminen

7.5.2016

Pakkauslaakso -ekosysteemin kokous keräsi pakkausalan ihmisiä koolle keskiviikkona 4.5.2016 Pöyryn tiloihin Vantaalle. Ekosysteemin tavoitteena on koota yhteen suomalaisia yrityksiä ja tutkimuslaitoksia kehittämään pakkausalaa. Yhteistyön avulla voidaan muodostaa ketjuja perustutkimuksesta ja innovoinnista aina kaupallistamiseen saakka. Tällä tavoin voidaan luoda uutta liiketoimintaa ja skaalata sitä kansainvälisille markkinoille.

Tekes on nostanut kuusi osa-aluetta biotalouden vientitähdiksi, josta pitäisi syntyä megaluokan liiketoimintoja, jotka uudistavat suomalaisia elinkeinoja. Pakkausalalla on tunnistettu mahdollisuus yhdistää metsäteollisuuden tuotteet, älykkyys ja digitaaliset palvelut uudenlaisiksi pakkausalan toiminnoiksi. Pakkauslaakso -ekosysteemin tehtävänä on konkretisoida tätä.

Tällä hetkellä tavoitteena on löytää yrityksiä, jotka haluavat mukaan kehittämään toimintaansa yhdessä muiden kanssa. Pakkauslaakso-hankkeelle on myönnetty Tekes-rahoitusta esiselvitykseen, jonka tuottama materiaali jaettiin osallistujille. Materiaali on julkista, mutta en onnistunut löytämään sitä sähköisenä versiona (tässäkin kai haetaan nostetta paperiteollisuudelle). Toisen vaiheen rahoitushakemus on tarkoitus jättää syksyllä. Siihen mennessä ekosysteemin pitäisi muodostaa näkemys, mitkä ovat kärkihankkeita, joita lähdetään edistämään.

Pakkauslaakso on muotoillut missiokseen seuraavaa:

Pakkauslaaksosta muodostuu virtuaalinen ja fyysinen kokonaisuus tukemaan Suomen pakkausalaa

Onnistuakseen hankkeen osallistujien tulee löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia, joista kuluttajat ja teollisuuden asiakkaat ovat valmiita maksamaan. Tämä lienee vaikeinta, mutta kun siinä on onnistuttu, voidaan katsoa, millaista osaamista näiden palveluiden tuottamiseen tarvitaan. Osaamisen kehittämiseen on verkosto mainio työkalu, sillä ekosysteemin idea on törmäyttää erilaisia yrityksiä, jotka yhdessä kehittävät kokonaisuuksia. Tällä tavoin suomalaiset yritykset voivat saada aikaan jotain uutta ja erilaista, jolla pärjätään globaaleilla markkinoilla.

Ekosysteemi ei ole vielä valmis, vaan keskiviikon tapaaminen oli vasta aloitus. Mikäli ekosysteemi kiinnostaa, ehti siihen vielä hyvin mukaan. Tietoa on vielä jaossa kovin niukasti, mutta toivottavasti Pakkauslaakso saa pikapuoliin jonkinlaisen nettisivun, jossa taustoista ja tulevista tapahtumista kerrotaan.

Tapahtumasta otettu kuva löytyy sosiaalisesta mediasta. RD Velho edustus näkyy ihan etualalla, kun Marvacon Kai Lankinen ikuisti osanottajajoukon tweettiin.

World Star palkinto Suomeen

13.12.2015

Orapacin valmistama Vieser One lattiakaivon pakkaus on saanut World Star –palkinnon. Kilpailun voittajat julkaistiin joulukuun alussa Mumbaissa pidetyssä tilaisuudessa. Lattiakaivopakkaus sai palkinnon sarjassa muut pakkaukset.

Palkintoraati kehuu pakkauksen kustannustehokkuutta ja minimalistista materiaalin käyttöä. Nämä piirteet syntyvät, kun tuotteen saa hyvin näkyville. Raati toteaa, että tuotetta pystyy tunnustelemaan pakkauksessa ja se lisää näin myyntiä. Kokonaisuudessaan pakkaus näyttäisi olevan erittäin onnistunut kokonaisuus. Siinä hyödynnetään hyvin pakattavien osien muotoja näiden paikoittamiseen, joten pakattavuuskin lienee hyvä.

World Star kilpailun palkittuihin töihin kannattaa kaikkien pakkaussuunnittelua tekevien tutustua.  Niissä ei yleensä ole mitään täysin mullistavaa, mutta joukossa on suuri määrä hyviä ideoita. Melko harvoin näitä on millään tavoin mallisuojattu tai patentoitu, joten niitä voi hyödyntää myös omassa työssään. Esimerkkinä tällaisesta pienestä ideasta on Ruotsin Smurfit Kappalle mennyt palkinto rakenteesta, jossa 0201-rakenteisen laatikon nurkkaan muodostetaan pieni kolo irtotavaralle. Tämä löytyy kuljetuspakkausten sarjasta. Kilpailu jakautuu 11 sarjaan ja jokaisessa palkitaan useampi osallistuja.

Voittajapakkaus. Lähde: http://www.orapac.fi

Empack 2015

4.10.2015

Empack-messut järjestetään tulevalla viikolla keskiviikkona ja torstaina messukeskuksessa. Messukeskuksessa on samaan aikaan muitakin messuja, kuten Elkom ja Foodtech, mutta ne alkavat jo tiistaina. Jos siis haluaa katsoa myös pakkauskattausta, kannattaa jättää hätäily väliin ja nykiä oven ripaa vastaa viikon puolenvälin paikkeilla.

Esillä on perinteiseen tapaan kompaktissa koossa kattaus suomalaista pakkausosaamista. Uutuutena mainostetaan Packaging Innovation -teemaa, mikä näin pakkauksia suunnittelevan tahon näkökulmasta on aina kiinnostavaa. Messuilla ei yleensä näe kovin paljon täysin uusia innovaatioita, sillä asiat julkaistaan netissä paljon ennen messuja, mutta kyllä fyysisiä esimerkkejä on aina mukava katsella.

Seminaarit ovat tuttujen tapaamisen ohella messujen parasta antia. Ohjelma on jaettu kahdelle lavalle. Packaging Innovations -lavalla esitykset liittyvät pääosin brändirakennukseen, mutta insinööriä kiinnostaa erityisesti Jyri Weisteen esitys ”Pakkauksiin kohdistuvien vaatimusten simulointi” Empack-lavalla puhutaan muun muassa 3D-tulostamisesta, mikä onkin kuuma aihe kaikessa tuotekehityksessä. Laatuasioihin liittyen Esko Nevala kertoo ISTA-testaamisesta ja ennakkotietojen mukaan esityksessä on tulossa testattua tietoa pinonnan varmuuskertoimesta.

Pakkausalan toimijalle Empack on syksyn paras messu. Alihankinnassa oli esillä teollisuuspakkaamiseen liittyvät toimijat, mutta samat talot ovat paikalla myös Empackissa ja lisäksi kuluttajapuoli on vahvemmin edustettuna. Alihankintamessut jäivät itseltä väliin, mutta Empackiin kyllä yritän päästä molempina päivinä.

Tunnelmia Empack-messuilta

23.11.2014

Empack-messut ovat nyt takana. Messukeskuksessa oli samaan aikaan Slush-tapahtuma, joka sai aavistuksen enemmän mediahuomiota, mutta se ei vähentänyt yhtään pakkausmessujen arvoa. Tapahtuma palveli perinteiseen tapaan erinomaisena kohtaamispaikkana. Suuri joukko pakkaus- ja logistiikka-alan ammattilaisia oli kokoontunut tapahtumaan verkostoitumaan ja kuulemaan esityksiä. Nimenomaan messukohtaamiset ovat tapahtuman parasta antia.

Esityksistä taisi suurimman joukon vetää Tami Tamminen, joskin itse pidin kiinnostavampana esimerkiksi Marika Perätalon esitystä pakkaussuunnittelun asemasta tuotekehitysprosessissa. Vaikka teemat elintarvikepakkauspuolella ovat varsin erilaiset teollisuuspakkauksiin verrattuna, on haasteet hyvin yhteneväiset. Miten saada yhteinen ymmärrys, mitä ollaan tekemässä ja milloin pakkaus kannattaa suunnitella ovat universaaleja kysymyksiä pakkausalalla.

Pakkaus Suomesta 2014-osastolla oli esillä vuoden parhaita pakkausinnovaatiota. Suurin osa esitellyistä töistä edusti perusajatukseltaan perinteistä pakkausta, johon oli lisätty jokin hieno tai käytännöllinen piirre, kuten hologrammi tai näppärä avattavuus. Käsittääkseni kaikki esitellyt työt ovat käytössä, joten aivan kummalliset viritykset karsiutuvatkin jo suunnittelupöydällä.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli mitoitettu sopivaksi yleisö- ja esittelijämäärään nähden. Kuten aiemmin arvioinkin, ei teollisuuspakkauspuolella ollut suuria uutuuksia, mutta messuilla tapasi tehokkaasti paljon ihmisiä, joten käynti oli kannattava.

Kätevästi kaupassa avattava yrttipakkaus.

Kätevästi kaupassa avattava yrttipakkaus.

Messusyksy

28.9.2014

Tänä syksynä on Suomessa kahdet pakkausmessut. Suurempana niistä on marraskuun 19.-20.11. Empack Helsingin messukeskuksessa. Näytteilleasettajajoukolla mitattuna Empack on oman arvioni mukaan samaa luokkaa viime vuonna järjestetyn PackTec-messun kanssa. Empack on pakattu pienempään tilaan, sillä yrityksille varatut ständit ovat aika paljon Pactecia rajatummat. Tämä ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, sillä harvalla yrityksellä on isollakaan ständillä näytillä mitään erityisen kiinnostavaa isoa tavaraa. Pitämällä mittasuhteet kohtuullisena saadaan messualueelle vireä tunnelma. Empackin teemana on tänä vuonna pakkausinnovaatiot ja pakkaussuunnittelu. Tämä on ainakin näin pakkaussuunnittelua työkseen tekevän näkökulmasta hyvä aihe.

NordicPack on Tampereella 8.-10.10. pidettävä messutapahtuma, jossa pakkaukset ovat yhdessä esillä elintarvikemessujen yhteydessä. Minulla ei ole kokemusta näistä messuista, mutta arvioisin aihepiirin keskittyvän aika keskeisesti elintarviketeollisuuden pakkauksiin ja pakkauskoneisiin. Messujen veikkaisin keskittyvän Suomen toimittajien tarjontaan, vaikka messuja pohjoismaisiksi kutsutaankin.

Pakkausten näkökulmasta kiinnostava messutapahtuma on myös Alihankintamessut, jotka järjestettiin syyskuun alkupuolella Tampereella. Messuilla on aina esillä useita teollisuuspakkauspuolelle keskittyneitä firmoja. Alihankintamessujen etuna on kävijäkunta, sillä erityisesti konepajafirmoissa harvemmin on pelkästään pakkauksiin keskittynyttä henkilöä, jolloin nämä eivät välttämättä lähde pelkille pakkausmessuille. Alihankintamessujen anti on kokonaisuudessaan erittäin laaja, joten siinä muita asioita ihmetellessä voi tutustua myös pakkausteemaan.

Ruotsin puolella järjestetään oma Empack-messu 15.-16.10. Tämä on Suomen version tavoin Easyfairsin järjestämä ja toimii ilmeisesti samalla konseptilla.

Messuja siis riittää niistä kiinnostuneille. Suomen ongelmana messujen näkökulmasta on esittelijöiden ja kävijöiden vähäisyys. Tästä syystä messut kannattaakin keskittää samaan yhteyteen jonkin toisen messutapahtuman kanssa, jotta saataisiin edes jonkin verran lisää kävijoitä. Viime vuoden PackTec oli mielestäni hyvä esimerkki messutapahtumasta, joka on ylimitoitettu markkinan kokoon nähden. Kolme päivää messukeskuksessa ja kävijöitä oli sen verran, että ainoa jono oli keskiviikkona tapahtuman läpi marssinut torvisoittokunta.

Kun järjestelyt ovat hulppeat ja kävijämäärä pieni, ei esittelijöille synny hyötyä riittävästi, jotta kulut ja vaivat saataisiin katettua. Tässä mielessä esimerkiksi Empack-konsepti vastaa kysyntään, eli on kompaktin kokoinen ja mittainen. Messujen mittasuhteiden pienenemiseen on varmasti yhtenä syynä internet. Nyt kaikki uudet innovaatiot näkee netistä kätevämmin, eikä juuri kukaan esittele messuilla mitään todellisia uutuuksia. Aiemmin messuille tultiin ehkäpä enemmän hakemaan virikkeitä omaan työkenttään. Nyt ne ovat keskittyneet voimakkaasti sosiaaliseen aktiviteettiin.

Fennia Prize RePackille

7.3.2014

Pakkausalan merkittävin palkinto Suomessa on Scanstar, mutta tänä vuonna muotoiluun keskittynyt Fennia Prize-kilpailussa yllättäen palkittiin pakkaus, tai tarkemmin pakkaukseen liittyvä liiketoimintamalli Original RePack. Voittajia oli tänä vuonna viisi, joista RePackin lisäksi kannattaa huomata Wärtsilän moottori, jonka mekaniikkasuunnittelussa RD Velho on ollut mukana.   Vuosi sitten esittelin RePack-konseptin blogikirjoituksessa, mutta nykyään pakkaus näyttää olevan tyystin erilainen.

Ensimmäinen versio oli pahvinen pakkaus, jonka nuhjaantumista hieman mietin. Sittemmin on todettu, että pahvinen ratkaisu ei tuo riittävää lisäarvoa suhteessa normaaliin pahvilaatikkoon ja pakkauksen rakenne on muutettu kudotuksi pussiksi. Tämä vaikuttaakin viisaalta monessa suhteessa, sillä se on helppo palauttaa, kestävä, helppo säilyttää ja toimii hyvin verkkokaupassa. Vaatteet ja erilaiset pienet kuluttajatuotteet eivät kuljetuksessa välttämättä tarvitse ylimääräistä laatikkoa, vaan pussi riittää.

RePack näyttää saaneen lisää suosiota, vuosi sitten se oli tarjolla Globe Hope-verkkokaupassa. Nyt se on ilmestynyt myös Varustelekan listoille, mikä laittoi blogistin vakavasti harkitsemaan tavaran tilaamista ihan kokeilumielessä. Varusteleka on myös kunnostautunut asiakkaiden tarkassa ohjeistamisessa siinä, miten RePackia tulee kohdella. Noudattakaamme kaikki näitä ohjeita, jotta seuraavalle käyttäjälle ei tule ikäviä yllätyksiä!

Pakkaus on pantillinen ja se toimii siten, että asiakas maksaa 5 € ostoksen yhteydessä ja se palautetaan 10 € lahjakortin muodossa, kun pakkaus on palautettu. Pakkausta käytetään siis tällä hetkellä voimakkaasti myynninedistämistarkoituksessa, mikä laskettakoon konseptille kunniaksi. Nyt toimintatapa ja pakkauksen rakenne vaikuttavat sellaisilta, että tuolla on hyvät mahdollisuudet menestyä markkinoilla.

Original RePack-pakkaus. http://www.originalrepack.com

Pakkausmessujen antia

15.9.2013
RD Velho oli esillä Mercamerin osastolla Pactecissa.

RD Velho oli esillä Mercamerin osastolla Pactecissa.

PacTec-messut järjestettiin messukeskuksessa 3.-5.9.2013. Minäkin olin paikalla koko messujen ajan esittelemässä RD Velhon pakkaussuunnitteluosaamista Mercamerin osastolla. Messujen parasta antia on perinteisesti ollut tuttujen tapaaminen, nytkin tuli kuulumisia vaihdettua lukuisten ihmisten kanssa. Kiitoksia kaikille messuosastolla käyneille blogin lukijoille!

Kokonaisuudessaan messujen kävijämäärä jäi minun tuntumani mukaan vaisuksi. Erityisesti ensimmäisenä päivänä kävijöitä riitti kohtuullisesti puolen päivän ympäristöön, mutta aamu- ja iltapuoli olivat hyvin rauhallisia. Tapahtuma toimisikin kaksipäiväisenä ehkäpä paremmin.

Varsinaisia uutuuksia ei minulle messuilla kovin paljon tullut. Messujen rooli on ehkä muuttunut juuri sosiaalisen kanssakäymisen tilaisuudeksi uutuuksien esittelyn sijaan. Nykyään innovaatioita ei pantata messuille, vaan ne laitetaan heti nettisivuille, kun jotain myytävää on. Kun alaa seuraa aktiivisesti sähköisten medioiden kautta, eivät uutuudet pääse yllättämään messuilla.

Scanstar-kilpailutyöt ovat aina PacTecin mielenkiintoista antia. Kilpailussa on esillä erilaisia kuluttaja- ja kuljetuspakkauksia, joiden suunnittelussa on onnistuttu hyvin. Varsinaisia suuria innovaatioita näissä töissä harvemmin on, vaan kilpailutöissä on perustoimivia ratkaisuja maustettuna pienillä toimivilla yksityiskohdilla.

Voiton vei Stora Enson Fiskarsille suunnittelema pakkaus, joka on tarkoitettu pöytäpuutarhan kuljetus- ja myyntipakkaukseksi. Pakkaus on kokonaan pahvista valmistettu ja offset-painettu. Pakkauksessa on huomioitu hyvin täyttöaste. Sisosat on toteutettu yksinkertaisilla pahvituilla, jotka tarjoavat riittävän suojan.  Suunnittelijana oli Miia Vettenranta. Onnea voittajalle!

Scanstar-voittaja. Stora Enson Fiskarsille suunnittelema pöytäpuutarhapakkaus. Lähde: http://www.scanstar.org

Pakkausalan tutkijat koolla Suomessa

7.4.2013

VTT järjestää kesäkuussa IAPRI symposiumin, johon kokoontuu joukko pakkausalan tutkijoita. Ohjelma keskittyy pakkausalan uusimpaan tutkimukseen, joten tapahtumaan kannattaa osallistua mikäli tulevaisuuden pakkausmateriaalit ovat kiinnostuksen kohteena. Mikäli kiinnostus pakkauksiin rajoittuu päivittäisiin pakkausoperaatioihin, saattaa tapahtuma olla profiililtaan turhan tieteellinen.

Suomalainen tutkimus on keskittynyt erityisesti älypakkauspuolelle ja biomateriaaleihin. Näillä alueilla VTT ja Aalto-yliopisto tekevät huippututkimusta. Kuljetuspakkausten suunnittelun näkökulmasta erittäin kiinnostavia aiheita ohjelmassa ovat erilaisten uusien vaimentimien vaimennusominaisuudet. Ohjelmassa näyttää olevan sekä tärkkelys- että kuitupohjaisten biohajoavien vaimentimien ominaisuuksien tutkimustuloksia.

Myös tutkimustiedot kuljetusvälineiden rasitustasosta ovat suoraan liitettävissä käytännön työhön. Kuljetusolosuhteet muuttuvat kaluston kehityksen myötä, joten kovin vanhat tutkimustulokset nopeasti kehittyvistä maista eivät enää pidä paikkansa.

http://www.vtt.fi/sites/iapri2013/index.jsp?lang=en


%d bloggaajaa tykkää tästä: