World Star palkinto Suomeen

Orapacin valmistama Vieser One lattiakaivon pakkaus on saanut World Star –palkinnon. Kilpailun voittajat julkaistiin joulukuun alussa Mumbaissa pidetyssä tilaisuudessa. Lattiakaivopakkaus sai palkinnon sarjassa muut pakkaukset.

Palkintoraati kehuu pakkauksen kustannustehokkuutta ja minimalistista materiaalin käyttöä. Nämä piirteet syntyvät, kun tuotteen saa hyvin näkyville. Raati toteaa, että tuotetta pystyy tunnustelemaan pakkauksessa ja se lisää näin myyntiä. Kokonaisuudessaan pakkaus näyttäisi olevan erittäin onnistunut kokonaisuus. Siinä hyödynnetään hyvin pakattavien osien muotoja näiden paikoittamiseen, joten pakattavuuskin lienee hyvä.

World Star kilpailun palkittuihin töihin kannattaa kaikkien pakkaussuunnittelua tekevien tutustua.  Niissä ei yleensä ole mitään täysin mullistavaa, mutta joukossa on suuri määrä hyviä ideoita. Melko harvoin näitä on millään tavoin mallisuojattu tai patentoitu, joten niitä voi hyödyntää myös omassa työssään. Esimerkkinä tällaisesta pienestä ideasta on Ruotsin Smurfit Kappalle mennyt palkinto rakenteesta, jossa 0201-rakenteisen laatikon nurkkaan muodostetaan pieni kolo irtotavaralle. Tämä löytyy kuljetuspakkausten sarjasta. Kilpailu jakautuu 11 sarjaan ja jokaisessa palkitaan useampi osallistuja.

Voittajapakkaus. Lähde: http://www.orapac.fi

Mainokset

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: