Archive for the ‘RD Velho’ Category

Työpaikka pakkaussuunnittelijalle

23.5.2017

RD Velhon pakkaussuunnittelutiimi etsii uutta jäsentä. Mikäli pakkaussuunnittelu kiinnostaa, kannattaa vilkaista ilmoitus. Vaikka haemme raudankovaa tekijää, myös pehmeät arvot, kuten vaimentimien mitoittaminen on osa tehtäväkenttää.

http://rdvelho.com/fi/avoimet-tyopaikat/raudankova-pakkaussuunnittelija-vantaa-12062017

 

Tekesin innovaatioseteli

2.10.2016

Tekesin innovaatioseteli on pk-yrityksille suunnattu rahoitusmalli, jota on tarkoitus käyttää tuotteiden, palveluiden tai prosessien kehittämiseen. Setelillä yritys voi ostaa ulkopuolista osaamista hankkeisiinsa. Homma toimii siten, että ensin määritellään, mitä ollaan tekemässä. Tämän jälkeen hankkeesta lähetetään anomus Tekesille, josta saa tukea korkeintaan 5000 €. Laskutusvaiheessa palveluntuottaja laskuttaa korkeintaan maksimisumman Tekesiltä ja mahdollisesta ylimenevästä vastaa hankkeen ostanut osapuoli.

RD Velho on valittu hankkeeseen palveluntarjoajaksi, joten nyt on pienemmillä yrityksillä oivallinen mahdollisuus tehdä pakkauksiin liittyvä kehityshanke. Kentällä kiertäessä olen huomannut monissa yrityksissä tilanteen, jossa arvellaan, että pakkauksia tai pakkausprosessia kehittämällä saataisiin jotain hyötyjä aikaiseksi, mutta hankkeen konkreettiset edut ja tekemisen vaiheet ovat epäselviä. Innovaatioseteli soveltuu erinomaisesti juuri tällaisen tilanteen selvittelyyn.

Vahva veikkaus on, että rahaa ei ole tarjolla mittaamattomasti ja nopeimmat ovat asialla ensimmäisinä. Mikäli asia herättää kiinnostusta, kannattaa ottaa pikapuoliin yhteyttä.

Lisätietoja asiasta löytyy täältä: http://www.rdvelho.com/fi/ajankohtaista/516-innovaatiosetelilla-uutta-osaamista-kayttoosi

Tekes-tukea.

Tekes-tukea.

RD Velho hakee pakkaussuunnittelijaa

13.11.2015

Pakkaussuunnittelutiimini tarvitsee alkuvuodesta uuden jäsenen Vantaalle. Haemme joko jo pakkaussuunnittelun alkeet taitavaa henkilöä tai innokasta insinööritieteiden perusteet osaavaa muutoin sopivaa henkilöä teollisuuspakkaussuunnittelun pariin. Pakkausalan yksityiskohdat olemme valmiita kouluttamaan. Mikäli olet kiinnostunut paikasta, tutustu tarkemmin ilmoitukseen ja hakuohjeisiin RD Velhon nettisivuilla. Vaikka ilmoituksessa pyydetäänkin ottamaan yhteyttä HR-henkilöön, en pahastu, vaikka soittaa minullekin suoraan mahdollisten lisätietojen toivossa.

http://www.rdvelho.com/fi/avoimet-tyopaikat/310-pakkaussuunnittelija

Aaltopahvilaadut tulevat tässä hommassa tutuksi. "Cardboard All Flutes" by Chris 73 / Wikimedia Commons. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons - https://commons.wikimedia.org

Aaltopahvilaadut tulevat tässä hommassa tutuksi.
Pakollinen lakiteksti: ”Cardboard All Flutes” by Chris 73 / Wikimedia Commons. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons – https://commons.wikimedia.org

Pakkaussuunnittelijan koulutusmahdollisuudet

28.12.2014

RD Velhon pakkaussuunnittelutiimiin etsittiin uutta pakkaussuunnittelijaa. Ilmoitusta tehtäessä pohdiskelin jälleen, millainen on sopiva pohjakoulutus kuljetuspakkausten suunnittelijalle. Toimintamme keskittyy pääosin pakkauksen fyysisten ominaisuuksien optimoimiseen rakenteen avulla. Pyrimme saamaan riittävän suojauksen mahdollisimman pienillä pakkauksilla ja suunnittelemaan rakenteen siten, että pakattavuus olisi mahdollisimman hyvä. Graafinen suunnittelu on toiminnassa vain pieni osa kokonaisuutta.

Pakkaussuunnittelua koulutetaan Suomessa ainakin Lahden muotoiluinstituutissa. Koulutusta kutsutaan pakkausmuotoiluksi ehkäpä opinahjon nimen mukaan. Pääpainopisteenä on pakkauksen visuaalinen puoli. Tämä on ymmärrettävää, sillä pakkausalalla kuluttajille suunnatut pakkaukset ovat ehdottomasti suurin ryhmä. Muotoilupainotteinen koulutus ei kuitenkaan anna kovin hyviä valmiuksia järeämpien pakkausten rakennesuunnittelulle, joka on lähempänä koneensuunnittelua kuin graafista suunnittelua.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on pakkaustekniikan diplomi-insinöörin koulutusohjelma konetekniikan osastolla. LUTin toiminta pakkauspuolella keskittyy vahvasti materiaalipuolelle. He ovat kunnostautuneet kuitupohjaisten elintarvikepakkausten kehittelyssä. Koulutus antaa hyvän pohjan toimia pakkauspuolen tuotekehitystehtävissä, mutta ehkä tämäkään koulutus ei anna kovin hyviä valmiuksia toimia suunnittelutehtävissä. Muillakin teknillisillä yliopistoilla on materiaali- tai paperipuolen koulutusohjelmissa pakkauksiin liittyviä kursseja täydentävinä opintoina.

Teollisuuden pakkaussuunnittelussa tärkeä osaamisalue on koneensuunnittelun perustaidot, joita oman käsitykseni mukaan tehokkaimmin opetetaan AMK-tasoisessa konetekniikan koulutusohjelmassa. Tällainen koulutus tarjoaa perusosaamisen 3D-cadeista ja piirustustekniikasta, jotka ovat välttämättömiä taitoja suunnittelutyössä. Mikään koulu ei kykene tarjoamaan sen laajuista osaamista materiaaleista ja niiden käytöstä, mitä esimerkiksi RD Velhon pakkaussuunnitteluosastolla tarvitaan. Tällä osa-alueella työssä oppiminen on tehokkain koulutustapa.

Pakkausalalle tyypillistä on, että hyvin harvalla alalla toimivalla on alan koulutus. Meidänkin tiimissämme taitaa yhdellä olla edes vähän pakkausalaa liippaava koulutus. Tärkein tekijä onkin aito halu tehdä pakkaussuunnittelua.

Fennia Prize RePackille

7.3.2014

Pakkausalan merkittävin palkinto Suomessa on Scanstar, mutta tänä vuonna muotoiluun keskittynyt Fennia Prize-kilpailussa yllättäen palkittiin pakkaus, tai tarkemmin pakkaukseen liittyvä liiketoimintamalli Original RePack. Voittajia oli tänä vuonna viisi, joista RePackin lisäksi kannattaa huomata Wärtsilän moottori, jonka mekaniikkasuunnittelussa RD Velho on ollut mukana.   Vuosi sitten esittelin RePack-konseptin blogikirjoituksessa, mutta nykyään pakkaus näyttää olevan tyystin erilainen.

Ensimmäinen versio oli pahvinen pakkaus, jonka nuhjaantumista hieman mietin. Sittemmin on todettu, että pahvinen ratkaisu ei tuo riittävää lisäarvoa suhteessa normaaliin pahvilaatikkoon ja pakkauksen rakenne on muutettu kudotuksi pussiksi. Tämä vaikuttaakin viisaalta monessa suhteessa, sillä se on helppo palauttaa, kestävä, helppo säilyttää ja toimii hyvin verkkokaupassa. Vaatteet ja erilaiset pienet kuluttajatuotteet eivät kuljetuksessa välttämättä tarvitse ylimääräistä laatikkoa, vaan pussi riittää.

RePack näyttää saaneen lisää suosiota, vuosi sitten se oli tarjolla Globe Hope-verkkokaupassa. Nyt se on ilmestynyt myös Varustelekan listoille, mikä laittoi blogistin vakavasti harkitsemaan tavaran tilaamista ihan kokeilumielessä. Varusteleka on myös kunnostautunut asiakkaiden tarkassa ohjeistamisessa siinä, miten RePackia tulee kohdella. Noudattakaamme kaikki näitä ohjeita, jotta seuraavalle käyttäjälle ei tule ikäviä yllätyksiä!

Pakkaus on pantillinen ja se toimii siten, että asiakas maksaa 5 € ostoksen yhteydessä ja se palautetaan 10 € lahjakortin muodossa, kun pakkaus on palautettu. Pakkausta käytetään siis tällä hetkellä voimakkaasti myynninedistämistarkoituksessa, mikä laskettakoon konseptille kunniaksi. Nyt toimintatapa ja pakkauksen rakenne vaikuttavat sellaisilta, että tuolla on hyvät mahdollisuudet menestyä markkinoilla.

Original RePack-pakkaus. http://www.originalrepack.com

Kuljetettavuus osana tuotesuunnittelua

6.10.2013

RD Velho järjesti muotoilukilpailun, jossa tehtävänä oli suunnitella Normetille betonointilaite. Kilpailun tulokset julkistettiin Alihankinta-messuilla pari viikkoa sitten. Kilpailun juryn tiukassa seulassa voittajaksi selvisi Rodrigo Quiñonesin työ ”Golden Bee”.

Pääsin itse tutustumaan kilpailutöihin ja pakkaussuunnittelun näkökulmasta huomiota herätti Harri Saaren työ Concretely. Saari on huomioinut kuljetettavuuden erinomaisella tavalla suunnittelemalla laitteen sellaiseksi, että se pinoutuu 40 ft merikonttien kanssa. Ajatuksena on, että laitteen pyörät saadaan nostettua ylös, jolloin voimat saadaan ohjattua kontin kiinnityspisteisiin.

Idealla saavutetaan kuljetettavuudessa valtavia etuja. Kontin kuljetuksiin soveltuvia rekkoja on maailma täynnä. Näin pidempiin siirtoihin voidaan käyttää yleistä kalustoa ja kuormansidonta on valmiiksi mietitty kontin kiinnitysmekanismin kautta. Laitteen kuljetus pidemmälle onnistuu todella kätevästi laittamalla laite konttipinoon yhdeksi moduuliksi. Tällöin säästetään kuljetuskustannuksissa kontin hinta ja ehkä merkittävämpänä työ, joka vaadittaisiin laitteen sitomiseksi 40 ft kontin sisään. Jos laite ei sopisi 40 ft kontin sisään, kasvaisi kustannukset edelleen rahtimuodon muuttuessa irtorahdiksi.

Saari oli ideoinut laitteeseen myös vetoaisan. Laitteesta voidaan nostaa etuakseli ylös ja työntää vetoaisa edestä ulos. Tällöin laite voidaan kiinnittää rekan perään ja vetää uuteen kohteeseen.

Pakkaussuunnittelussa usein harmitellaan sitä, että tuotesuunnittelussa ei kuljetettavuutta huomioida riittävästi. Concretely-konseptissa kuljetettavuus on huomioitu erinomaisella tavalla. Tämä työ ansaitsee erityismaininnan pakkaussuunnittelun näkökulmasta.

RD Velho Design Awardin sivut löytyvät täältä: http://www.rdvelho.com/fi/ajankohtaista/388-golden-bee-rd-velho-design-award-2013-muotoilukilpailun-voittaja

Harri Saaren Concretely-konsepti. Kuva on RD Velho Design Awardin satoa.

Harri Saaren Concretely-konsepti. Kuva on RD Velho Design Awardin satoa.

Pakkaussuunnittelija Vaasaan

18.5.2012

Etsin tiimiini vahvistusta Vaasaan. Sijainti on tässä tapauksessa ehdoton vaatimus. Mikäli olet halukas työskentelemään Vaasassa ja tunnet kiinnostusta teollisuuspakkauksiin, ota yhteyttä. Tässä on oivallinen mahdollisuus oppia pakkausten rakennesuunittelun salat rautaisten ammattilaisten opissa. Tarkemmat tiedot ova täällä: http://www.rdvelho.com/fi/avoimet-tyopaikat/310-pakkaussuunnittelija-vaasa

Työpaikka pakkaussuunnittelijalle

28.3.2012

Etsin tiimiini uutta pakkaussuunnittelijaa. Uuden suunnittelijan päätehtävänä on lisätä tiimin ammattitaitoa pakkausten painatuksiin liittyen. Jos graafinen suunnittelu, painatusmenetelmät ja painopinnat sekä pahvin rakennesuunnittelu ovat ominta osaamisaluettasi ja lisäksi haluat liittyä RD Velhon pakkaussuunnittelutiimin jäseneksi, ota yhteyttä! Työkaluista löytyvät tällä hetkellä ArtiosCad, Illustrator & Studio 3D sekä SolidWorks.

http://www.rdvelho.com/fi/avoimet-tyopaikat/262-pakkaussuunnittelija-vantaa


%d bloggaajaa tykkää tästä: