Tekesin innovaatioseteli

Tekesin innovaatioseteli on pk-yrityksille suunnattu rahoitusmalli, jota on tarkoitus käyttää tuotteiden, palveluiden tai prosessien kehittämiseen. Setelillä yritys voi ostaa ulkopuolista osaamista hankkeisiinsa. Homma toimii siten, että ensin määritellään, mitä ollaan tekemässä. Tämän jälkeen hankkeesta lähetetään anomus Tekesille, josta saa tukea korkeintaan 5000 €. Laskutusvaiheessa palveluntuottaja laskuttaa korkeintaan maksimisumman Tekesiltä ja mahdollisesta ylimenevästä vastaa hankkeen ostanut osapuoli.

RD Velho on valittu hankkeeseen palveluntarjoajaksi, joten nyt on pienemmillä yrityksillä oivallinen mahdollisuus tehdä pakkauksiin liittyvä kehityshanke. Kentällä kiertäessä olen huomannut monissa yrityksissä tilanteen, jossa arvellaan, että pakkauksia tai pakkausprosessia kehittämällä saataisiin jotain hyötyjä aikaiseksi, mutta hankkeen konkreettiset edut ja tekemisen vaiheet ovat epäselviä. Innovaatioseteli soveltuu erinomaisesti juuri tällaisen tilanteen selvittelyyn.

Vahva veikkaus on, että rahaa ei ole tarjolla mittaamattomasti ja nopeimmat ovat asialla ensimmäisinä. Mikäli asia herättää kiinnostusta, kannattaa ottaa pikapuoliin yhteyttä.

Lisätietoja asiasta löytyy täältä: http://www.rdvelho.com/fi/ajankohtaista/516-innovaatiosetelilla-uutta-osaamista-kayttoosi

Tekes-tukea.

Tekes-tukea.

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: