Messutunnelmia PacTecista

PacTec keräsi jälleen tänä vuonna kasaan pakkausalan toimijat kolmeksi päiväksi messukeskukseen. Kävin keskiviikkona messuilla tapaamassa tuttuja ja tutustumassa messujen sisältöön. Tälläkään kerralla ei messuilta löytynyt varsinaisia uutuuksia, mikä onkin nykyään tavallista, sillä aktiivisesti alaa netistä seuraamalla pysyy hyvin selvillä, mihin pakkausala on menossa.

Esityksistä seurasin kokonaan vain Simon Tyen mainion tarinan siitä, miten luksus mielletään eri maissa. Hän paneutui erityisesti siihen, miten kiinalaiset mieltävät luksuksen ja herätteli kuulijoita miettimään, miten tämä pitäisi huomioida tuotteessa. Kiinalaiset eivät juurikaan arvosta understatementia, joten tuotteen ja pakkauksen kannattaa olla mahdollisimman näyttäviä. Kiinalaisen statusta nostaa parhaiten se, että hän voi esitellä kallista tuotetta toisille ja näin viestiä varakkuuttaan. Lähestymistapa on tyystin erilainen, mihin Suomessa on totuttu. Mainiota, että tämän tasoinen puhuja oli saatu houkuteltua messuille!

Simon Tye kertoo luksuksesta.

Simon Tye kertoo luksuksesta.

Boxonin rantautuminen Suomeen oli mielenkiintoinen uutinen. Boxon on suuri ruotsalainen tukkuri, jonka valikoima on laaja. Nyt tehdyllä yritysjärjestelyllä Finnstaples ja Boxon yhdistävät voimansa niin, että Suomessakin toimitaan jatkossa Boxon -brändin alla. Packnews-sivustolla on tiedote maihinnoususta: http://www.packnews.fi/default.asp?id=10146&show=more

Messuosaston kiinnostavuutta lisää laitteet, jotka tekevät jotain. Automaatiopuolella olikin taas robotit liikkeessä, mutta pakkausmiestä kiinnosti enemmän Projectan osastolla esillä ollut Homag VSK200 laatikontekokone. Masiina leikkaa pahviarkista halutun kokoisen laatikon. Ajatuksena on, että näin saadaan aina tuotteelle optimaalinen laatikko. Hyötynä on tietysti tilankäyttö ja suojauskin. Tässä lienee jotain reunaehtoja, milloin laitteeseen investointi kannattaa. Ainakin käytettäessä paljon kuriirirahtia ja tuotteiden ollessa keveitä, syntyy säästöä rahtikustannuksista. Näyttävä laite kerää aina ihmisiä ympärilleen.

Homag VKS 200 laatikontekokone

Homag VKS 200 laatikontekokone

 

Kävijämääräksi messut ilmoittavat sivuillaan vähän alle 6000, mikä on valitettavan pieni luku. Tuntuma käytävillä oli, että riski juuttua ruuhkaan on pieni. Ammattimessuilla tietysti on aina melko väljää, mutta näytteilleasettajien kannalta olisi toivottavaa, että paikalle tulisi mahdollisimman paljon sekä nykyisiä että potentiaalisia asiakkaita.

 

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: