Archive for the ‘ympäristö’ Category

Kiinan ympäristölainsäädäntö

11.3.2012

”Excessive packaging fosters extravagance and corruption” sanoo lainsäätäjä Wang Guangtao.

Pari vuotta sitten Kiinassa laaditiin erilaisia määräyksiä pakkauksiin liittyen. Tällöin väläyteltiin muun muassa EPs:n käytön kieltämistä, formaldehydirajoitteita ja täyttöastevaatimuksia. Kirjoittelin blogiin lyhyen jutun aiheesta, mutta sittemmin uusista määräyksistä ei ole kuulunut mitään.

Nyt Kiinassa on jälleen herätty asiaan. Lakia on valmisteltu hiljaiselon aikana ja uusi laki astuu voimaan heinäkuussa 2012. Siirtymäaikaa on siis ruhtinaalliset vajaa neljä kuukautta.

http://www.china.org.cn/china/2012-03/01/content_24767029.htm

Keskeinen sisältö lienee sama kuin vanhassa esityksessä:

  • Pakkauksen hinta saa olla korkeintaan 20% tuotteen (myynti)hinnasta
  • Pakkauksessa saa olla korkeintaan kolme kerrosta
  • Täyttöasteen tulee olla riittävän korkea (mutta mikä on riittävä?)

Uutta lakiesitystä ei ilmeisesti ole vielä saatavissa englanniksi, mutta vanhan version voi lukea täältä.

Merkittävä avoin asia on se, mitä tuotteita laki koskee. Se saattaa olla rajattu vain kuluttajatuotteisiin, mutta voi yhtä lailla koskea myös B2B-tuotteita.

Kiinnostavaa olisi myös tietää, onko tässä siirtymäaikaa. Jos ei ole, niin tuotannossa olevien tuotteiden pakkauksia pitäisi kohtapuoliin alkaa muuttaa, mikäli ne eivät täytä vaatimuksia. Lain valvonta jää myös nähtäväksi. Kiinahan perinteisesti on hieman hankalaa seutua, mitä tulee valvonnan yhdenmukaisuuteen. Esimerkiksi puun käsittelyvaatimus ISPM-15 on voimassa Kiinassa. Kuitenkin olen kuullut, että joillakin yrityksillä on ongelmia saada standardin mukaisia EUR-lavoja tullista läpi. Toisilla menee ilman mitään ongelmia.

Statement of compliance

11.2.2012

Pakkausdirektiivin noudattamiseen on tehty standardisarja EN13427-13432. Aiemmin kerroinkin, että sarjasta löytyy ohjeet, miten pakkausten määrä voidaan minimoida. Ohjeet ovat laajat, mutta vaikeasti noudatettavat: Prosessin seuraaminen edellyttää paljon testattavia tuotteita ja runsaasti aikaa.

Standardi edellyttää myös, että jokaisesta pakkauksesta on tehty yhdenmukaisuuslausunto. Lausunto koostuu olennaisesti kahdesta osa-alueesta:

  • Materiaalimäärän minimoinnin todentaminen
  • Kierrätettävyyden todentaminen

On hyvin yleistä, että pakkauksen kaikki komponentit eivät tule samalta valmistajalta ja suunnittelukin saattaa olla vielä eri taholta. Esimerkiksi meillä RD Velhon pakkaussuunnitteluosastolla näin on aina. Tällöin ei ole yhtä  tahoa, joka voisi koko lausunnon tehdä, vaan suunnittelu tekee oman osansa ja jokainen valmistaja vahvistaa, että kierrätettävyysvaatimukset täyttyvät ja haitallisia aineita on alle maksimirajojen.

Kattava yhdenmukaisuuden todistaminen on työlästä, sillä todistukset täytyy pyytää useilta tahoilta. Tämä työllistää sekä kuponkien pyytäjiä että täyttäjiä. Havaitsin, että UPM Raflatac on ratkaissut ongelman nerokkaalla tavalla: He ovat laittaneet lausunnon julkisesti saataville. Käsitykseni mukaan dokumentti sisältää kaiken vaadittavan tiedon heidän tuotteestaan.

http://www.upmraflatac.com/europe/ger/images/54_65388.pdf

Vastaavaa menettelyä voisi soveltaa useimpiin pakkausmateriaaleihin. Valmistaja voisi ilmoittaa, miten heidän materiaalinsa suhtautuu kierrätysvaatimuksiin ja täyttääkö se haitallisille aineille asetetut vaatimukset. Materiaalien minimointiin ei luonnollisesti voi ottaa kantaa tapauksissa, joissa yritys ei vastaa suunnittelusta.

Hiilijalanjälki pakkausmateriaalien vertailussa

22.4.2011

Muoviset pakkaukset määritellään helposti ympäristön kannalta huonoiksi ja kuitupohjaiset hyviksi. Ei välttämättä lainkaan huono jaottelu, mutta toisinkin voidaan ajatella.

Pakkausten ympäristövaikutuksia arvioitaessa lähtökohta on, että ne päätyvät oikealla tavalla kierrätykseen. Mikäli näin ei tapahdu, vaan käytetty pakkaus joutuu luontoon, on esimerkiksi kuituvaloksen maatuminen merkittävästi nopeampaa kuin muovin. Tämä on roskaantumisen näkökulmasta hyvä asia, mutta laskennallisesti maatuminen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä.

B2B maailmassa pakkaukset useimmiten päätyvät kierrätysjärjestelmään, jossa kuitupohjaiset pakkaukset käytetään materiaalina uudestaan ja muovit menevät energiajakeeseen. Tällöin tarkastelu hieman muuttuu. Muoveista kun saa energian polttamalla kätevästi hyödynnettyä.

Kaisa Gronman on tutkinut asiaa tarkemmin tutkimusraportissaan. Tarkastelussa on käytetty hiilijalanjälkeä, joka on jossain määrin rajoittunut menetelmä tutkia ympäristövaikutusta. Menetelmä on kuitenkin parhaasta päästä.

Tutkimuksessa vertailtiin EPS:ää ja kuituvalosta keskenään. Mikäli kuituvalos kierrätetään oikein käytön jälkeen, on se hiilijalanjälkitarkastelun pohjalta ympäristöystävällisempi. Mikäli kierrätys menee pieleen, on EPS parempaa. Mikäli EPS viedään kaatopaikalle, ei sen oleteta hajoavan, jolloin siitä ei tule päästöjäkään. Tästä syystä kaatopakkasijoituksesta saa etua. Kuituvalos hajoaa kaatopaikalla, jolloin tulee päästöjä.

Kummankin tapauksen osalta materiaalin ja pakkauksen valmistus olivat suurimpia energiaa kuluttavia toimintoja. Kierrätyksellä on kuitenkin vaikutusta. Tutkimuksessa ilmeni, että jos EPS ja kuituvalos poltetaan, on EPS päästöiltään pienempi. Jos kuituvalos käytetään raaka-aineena uudestaan, nousee se paremmaksi. Virallista totuutta ei siis voida julistaa, vaan tulos riippuu siitä, mitä pakkaukselle tapahtuu.

Hiilijalanjälki on suppea tarkastelumalli, mutta antanee parempia tuloksia kuin puhdas tuntuma. Ei siis voida sanoa suoraan, että muovipakkaukset ovat ympäristön kannalta huonoja. Tärkeää kaikkien pakkausten osalta on oikea kierrätys, jotta roskaantuminen voidaan välttää. Kun kierrätysmenetelmät ovat kunnossa materiaali ei ole merkittävin asia ympäristön kannalta. Tutkimuksen perusteella muovipakkauksia ei ole syytä laittaa pannaan, vaan käyttää oikeaa materiaalia sopivasti oikeassa kohteessa.

Jätelakiesitys

23.1.2011

Jätelakiesitys etenee lainsäätäjien käsittelyssä. Pakkausalan kannalta se pitää sisällään muutamia mielenkiintoisia uudistuksia, joista tärkein on pakkausten lisääminen tuottajavastuun piiriin kuuluvien tuotteiden joukkoon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että se taho, joka tuottaa pakkauksi tuotteidensa mukana markkinoille, tulee huolehtia kustannuksista, jotka aiheutuvat niiden keräämisestä pois.

Tälläkin hetkellä pakkauksissa on osittainen tuottajavastuu. Yritysten tulee maksaa kierrätysmaksut PYR:in kautta markkinoille saattamilleen pakkauksille. Kunnat ovat kuitenkin järjestäneet keräyksen yhdyskuntajätteelle, jonka joukkoon pakkauksiakin on saanut kotona laittaa. Uusi lakiesitys tavoittelee tilannetta, jossa pakkausten osalta kustannuksista vastaa kaikilta osin tuottaja.

Tavoitteena näyttäisi olevan se, että kunnat järjestäisivät jatkossakin yhdyskuntajätteen keräyksen. Pakkausten sijoittaminen tähän keräykseen on ilmeisesti jatkossakin sallittua, mutta tuottajavastuun mukaisesti tuottaja vastaa kustannuksista, kuten esityksessä mainitaan:

Tuottajan on järjestettävä markkinoille saattamiensa 48 §:ssä tarkoitettujen tuotteiden jätehuolto sekä
vastattava siitä aiheutuvista kustannuksista, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Näin maallikosta tuntuu, että ei ole järkevää lähteä rakentamaan koko Suomen kattavaa keräysjärjestelmää pelkästään pakkauksille, kuten aiemminkin spekuloin. Toivottavaa onkin, että tähän ei lakiesityksellä pyritä. Esityksen saamista kommenteista päätelleen kunnat järjestävätkin keräyksen, joka aiheuttanee muita ongelmia.

Olipa keräysjärjestelmä millainen tahansa, uuden lain myötä tullaan markkinoille saatetun pakkausmäärän raportointiin ja maksuihin kiinnittämään tarkempaa huomiota. Laki sisältää sanktiomahdollisuuden. Käsitykseni mukaan todella harvalla yrityksellä on järjestelmä, jonka avulla voidaan raportoida kuhunkin maahan toimitettu pakkausmäärä. Lakiesitys saattaa hyvinkin mennä läpi. Jos näin käy, siirtymäaika on yksi vuosi. Kokemukseni mukaan vuosi on hyvin lyhyt aika, jos yrityksessa lähdetään rakentamaan raportointijärjestelmää tyhjästä.

Jos liikevaihto on alle miljoona euroa, voi huokaista helpotuksesta.

Pakkaukset ja Aasian ympäristölainsäädäntö

17.10.2010

Pari viikkoa sitten pääsin kuuntelemaan Stuard Hoggardin esitystä Aasian tulevista pakkauslainsäädännöistä. Euroopassa olemme kierrätyksessä aika lailla jälkessä siitä tasosta, jossa Japani tällä hetkellä on. Siellä on päälinjana se, että kaikki pakkausmateriaalit kierrätetään raaka-aineena. Mitään ei saa viedä kaatopaikalle eikä polttaa, mikäli raaka-aineen pystyisi vielä hyödyntämään.

Kiina on kopioinut Japanin vaatimukset lähes 1:1. Aikataulu on suurelta osin vielä auki, mutta tavoitteena on, että pakkausmateriaalien kierrätettävyyttä parannetaan. Kiina on suomalaiselle teollisuudelle paljon merkittävämpi markkina-alue kuin Japani, joten muutoksia on tulossa. Tavoite on hyvin ymmärrettävä, sillä Aasian väestökasvu on sitä luokkaa ravakka, että raaka-aineet loppuvat kesken. Samoin jäteongelma on jo räjähtänyt käsiin. Jotain pitää tehdä. Ymmärrykseni mukaan seuraavat asiat tulevat vaikuttamaan eniten:

  • Puupakkauksista pyritään eroon. Kertakäyttöisissä kuormalavoissa puu tultaneen kieltämään kokonaan ja muissa pakkaustyypeissä sille tulee jonkinlainen haittavero. Syynä tähän on puupakkausten heikko kierrätettävyys raaka-aineena.
  • Tiettyjen muovilaatujen käyttöä tullaan rajoittamaan. Ainakin polystyreeni on ollut listoilla eri muodoissaan.
  • Täyttöasteen tulee olla korkea. Mikäli tuote ei täytä kunnolla pakkausta, tulee sanktioita.
  • Pakkaus ei saa olla yli 15 % koko tuotteen hinnasta. Tämänkin valvonta edellyttää sellaista tietoa, jota yleensä ei haluta kaikille kertoa.

Aikataulujen osalta on edelleen auki, milloin nämä määräykset tulevat voimaan. On lähes varmaa, että ne tulevat ja sitten, kun siirtymäaika alkaa, on kiire. Oma veikkaukseni on, että yli vuoden siirtymäaikaa ei tule mihinkään muutokseen.

Pakkaus elintarvikkeiden jakeluketjussa

15.8.2010

Packaging in the Sustainability Agenda: A Guide for Corporate Decision Makers on ECR:n rahoittama tutkielma pakkauksen merkityksestä kestävässä kehityksessä ja miten yrityksten tulisi huomioda pakkaukset toiminnassaan. Tutkielma on kovin monitahoinen, mutta eräs asia jäi mieleen muita paremmin.

Uutisissa puhutaan ruokapulasta säännöllisin väliajoin. Puute on suurinta köyhissa maissa, joissa myös pakkausteknologia on hieman jäljessä esimerkiksi Suomesta. Tutkimusten mukaan köyhissä maissa 30-50 % ruuasta pilaantuu ennen kuin se pääsee kuluttajalle asti johtuen huonoista tai kokonaan puuttuvista pakkauksista. Kehittyneissä maissa vastaava prosentti on 2-3.

Pakkauksia kehittämällä voitaisiin saada merkittävästi enemmän ruokaa ihmisille ja samalla säästetään energiaa, joka joka tapauksessa joudutaan kuluttamaan, kun ruokaa tuotetaan. Ruuan pilaantuessahan tämä on hukkaan heitettyä resurssia. Mikäli hukan resurssi käytettäisiin pakkauksiin, säästyisi merkittävä osa ruuasta oikeaan käyttöön.

Pakkausten tuottajavastuu jätelakiesityksessä

24.4.2010

Suomessa on ollut koossa työryhmä, jonka tehtävänä on ollut pohtia, miten pakkaus tulisi tuottajavastuun piiriin.

Tällä hetkellä pakkauksille on olemassa kunnallinen keräysjärjestelmä, jonka kautta materiaali saadaan hävitettyä tai hyötykäyttöön. Tuottajilla on osittainen vastuu. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että tuottajat maksavat hyötykäyttömaksuja PYRin kautta. Pyr jyvittää maksut tuottajajärjestöille.

Täydellinen tuottajavastuu tarkoittaa sitä, että yritykset, jotka tuottavat pakkausmateriaalia markkinoille, eivät voi lähteä siitä, että ne kierrätetaan kunnallisessa järjestelmässä. Tuottajien on perustettava kattava keräysjärjestelmä nyt olemassaolevan rinnalle.

Uusi keräysjärjestelmä tuo luonnollisesti kuluja. Nämä kulut tulevat suoraan tuottajien maksettaviksi, jotka siirtävät ne tuotteen hintaan.

PYR:in näkemyksen mukaan täysi tuottajavastuu lisää niin paljon päällekkäisyyttä, että lisääntynyt kierrätettyjen pakkausten kuljetus on ympäristön kannalta haitallisempaa, kuin se, että pakkaus hyödynnetään energiantuotannossa.

PYR:in tavoite on, että jätelakiesitys ei tällaisenaan menisi läpi, vaan tarkasteltaisiin asiaa uudestaan ympäristön kannalta ja valitaan kokonaisedullisin velvoitemalli. Mikäli tuottajavastuu astuu voimaan, nousevat kierrätysmaksut. Tämä omalta osaltaan ohjaa pakkausmateriaalin minimointiin, mikä ympäristön kannalta on kyllä hyödyllistä.

Katuoja ei ole lain määrittelemä loppusijoituspaikka käytetylle kuormalavalle.

Pakkaus ja sen tehtävät

5.4.2010

Pakkauksia käsitellään ympäristöasioista keskusteltaessa omana tuotteenaan ja aprioidaan, mitä pahaa se aiheuttaa ympäristön kannalta. Tällaisessa ajattelumallissa on ongelmana se, että siinä ei aina huomioida pakkauksen tehtävää. Pakkauksen perustehtävä on suojella tuotetta matkalla valmistajalta kuluttajalle. Sillä on myös muita tehtäviä, kuten myydä tuote, mutta nämä voidaan ympäristökeskustelun kannalta nähdä toissijaisina.

Mikäli pakkauksessa säästetään liikaa siinä toivossa, että tuotetaan vähemmän pakkausjätettä ja näin kuormitetaan ympäristöä vähemmän, saatetaan pilata tarpeettomasti tavaroita. On väistämättä niin, että on kannattavampaa ympäristön kannalta käyttää hieman enemmän kierrätyskelpoista materiaalia kuin valmistaa tuote, pakata se, kuljettaa kuluttajalle ja havaita, että se on rikki. Tällöin tuote joutuu kaatopaikalle tai kierrätykseen ilman, että siitä on saatu mitään hyötyä.

Ympäristön kannalta on järkevää käytää riittävästi pakkausmateriaalia, jotta ympäristöä enemmän kuormittava tuote ei vaurioidu. Säästämällä tässä ei maailma pelastu.

Pakkauksen täyttöastevaatimus Kiinassa

31.1.2010

Kiinan viranomaiset päättivät asettaa useita rajoituksia pakkauksille vuosituhannen alkupuolella. Määräyksiä saatettiin voimaan tai oli tarkoitus saatta voimaan 2008 vuodesta lähtien. Tavoitteena oli vähentää pakkausjätettä ja velvoittaa tahoja, jotka saattavat pakkaukset markkinoille, keräämään ne myös pois.

Keräysvelvoite ei ole yleisesti ottaen mitenkään uusi asia. EU:n pakkausdirektiivi 94/62/EC määrittää, että EU:n jäsenmaiden tulee järjestää vastaavanlainen kierrätysjärjestelmä, kuin mitä kiinalaiset ovat suunnitelleet.

Kiinan vaatimuksissa ongelmana on tiedonsaanti. Määräyksiä voivat tehdä useat tahot, joista tärkein on AQSIQ. Heidän nettisivuja vilkaisemalla huomaa, että läheskään kaikkea sisältöä ei ole käännetty englanniksi. Näin ollen kiinassa toimiville yrityksille saattaa osa määräyksistä tulla yllätyksenä. Parhaiten tietoa näyttäisi saavan Packaging South Asia:n nettisivuilta.

Eräs mielenkiintoinen vaatimus, joka tiettävästi astui voimaan 1.1.2009 on pakkauksen täyttöastevaatimus.

-Tyhjää tilaa ei saa pakkauksessa olla kuin 55%
-Pakkaus ei saa ylittää 15% myyntihinnasta

55% tilavaatimus on hieman avoin sen suhteen, lasketaanko se tuotteen ääriulkomitat vs. pakkaksen ulkomitat. Jos näin on, ei lavalla olevaa tuotetta voi vaimentaa juurikaan, sillä tuo prosenttiluku ylittyy helposti. Toistaalta jos puhutaan tuotteen ulkomitta vs. pakkauksen sisämitta, niin ongelma on merkittävästi pienempi. Tavoitteena tässä on luultavasti pienentää prameita kuluttajapakkauksia, mutta säännöksissä ei teollisuuspakkauksia ole eroteltu.

15 % hintavaatimus on myöskin haastava tuotteille, joiden arvo on vähäinen. Jos toimitetaan vaikkapa tyhjä peltikaappi siten, että pakkauksen tulee sopia lentokoneeseen, on vaatimus todella tiukka.

Sanktiotkin on näiden vaatimusten tueksi asetettu. Tuntematonta ainakin minulle on, miten Kiinan viranomaiset valvovat näitä määräyksiä. Myös tarkka sisältö on arvailujen varassa, sillä ainakin tapauksissa, joissa Kiinan viranomaiset ovat tehneet käännökset englanniksi, on osoittautunut, että niissä on suuriakin virheitä.

Ympäristöasiaa

2.12.2009

Pakkausten pitää olla ympäristöystävällisiä. Se on päivän trendi. Ongelmana on, että mikä on ympäristöystävällistä.

Työssäni teollisuuspakkausten parissa suunnitellaan pakkauksia useimmiten tuotteille, jotka on räätälöity tiettyä asiakasta ja kohdetta varten. Sellainen tuote värkätään Suomessa ja sitten kuljetetaan toiselle puolelle maapalloa. Oman käsitykseni mukaan kaikkein suurin vahinko ympäristölle tulee, jos tuote hajoaa matkalla heikon pakkauksen takia.

Pahimmillaan rikkinäinen tuote kuljetetaan takaisin asiakkaalta tehtaalle. Sitten tuote romutetaan ja tehdään uusi tilalle joka taas kuljetetaan asiakkaalle. Valmistus- ja kuljetuspäästöt vähenevät, mikäli rikkoutumisia saadaan vältettyä. Ylipakkaamista ei luonnollisesti voi tai kannata harrastaa. Pakkaussuunnittelussa kannattaa kuitenkin yrittää minimoida räätälöityjen tuotteiden vauriot.

Pakkausdirektiivin noudattamista varten tehty standardisarja EN13427:13432 antaa selkeät ohjeet, että materiaalimäärä pitää minimoida. Siinä edellytetään myös testejä, joilla todennetaan, että jos materiaalia käytettäisiin vähemmän, ei tuote enää selviäisi matkasta standardiolosuhteissa ehjänä. Standadi vain edellyttään niin laajaa testaamista, että useinkaan tuotteita ei ole tarpeeksi montaa kappaletta testejä varten. Räätälöityjä tuotteita saattaa pahimmillaan olla vain yksi. Sitä ei sovi mennä pakkaustesteissä rikkomaan.

Mänty


%d bloggaajaa tykkää tästä: