Archive for the ‘pakkausmateriaali’ Category

Sienipakkaus

9.10.2011

DuPontin pakkauskilpailun tämän vuoden eräs palkittu innovaatio on sienirihmastosta kasvatettu sisäosa. Aiemmissa jutuissa olen kertonut erilaisista uusista sisäosamateriaaleista, kuten pulpista ja biohajoavasta EPS:stä. Sienirihmastopakkauksella tavoitellaan myös erinomaista kierrätettävyyttä, eikä vain mielikuvaa siitä. Materiaaleissa tuntuu olevan tärkeämpää, että ihmiset mieltävät ne ympäristöystävällisiksi, kuin se, että ne todella sitä ovat. Sienipakkaus voidaan kompostoida kuluttajan omassa pihakompostorissa. Osa biohajoavista materiaaleista vaatii vähän järeämmän prosessin, jotta hajoaminen kunnolla tapahtuisi.

Sienipakkaus on ainakin valmistajan mukaan tuotannossa vähemmän energiaa kuluttavaa kuin biohajoavat muovit. Tämä onkin helppo uskoa, sillä prosessi ei vaadi kovin korkeaa lämpöä. Perusmateriaalina käytetään viljan kuoria tai muuta vastaavaa ylijäämämateriaalia, jotka laitetaan sienirihmaston kanssa muottiin. Olosuhteiden ollessa sopivat, sieni alkaa kasvaa muotissa ja täyttää tyhjän tilan ja sitoo pohjamateriaalin kasaan. Kun muotti viikon kuluttua kuumennetaan ja avataa, on sisäosa valmis. Lopun kuumennus takaa, että kasvu loppuu.

Valmistustekniikkana kasvattaminen aiheuttaa haasteita nykypäivän ostotoimintatavoilla. Prosessia on nimittäin jokseenkin vaikea nopeuttaa. Mikäli tilaukset on tehty myöhässä, ei ostaja saa materiaalia seuraavana päivänä vaikka kuinka haluaisi. Ei se sieni käskemällä nopeammin kasva.

EUPS pahvispeksinä

25.9.2011

Olemme ahkerasti käyttäneet EUPS-standardia pahvien laatumääreenä. Ajatuksena yhtenäiset vaatimukset on nerokas ajatus. Aiemmin kirjoittelin siitä, että EUPSia ollaan ilmeisesti laajentamassa järeisiin pahveihin, joskin työ kestänee vuosia. Näissä toivottavasti yritetään huomioida myös kosteudenkesto jollain tavalla, jotta kierrätyskuitu ja neitseellinen eivät olisi samassa kategoriassa.

Hiljattain olemme törmänneet tilanteeseen, että olemme tehneet pakkauksia mainiosta suomalaisesta miniaallosta. Näissähän ECT on luokkaa 5-6 kN/m. Pinottavuus olisi hyvä mitoittaa niin, että ECT saadaan hyödynnettyä. Jos käytetään EUPSia, joudutaan määrittämään Board 20, jossa ECT-arvoksi riittää 4,5 kN/m. Board 30 ylöspäin mentäessä vaaditaan paksumpi aalto, jotta taivutusjäykkyysvaatimus saavutetaan.

Vastaavaa ongelmakentää esiintyy myös B- ja C-aalloilla. Hyvillä raaka-aineilla saadaan roimasti enemmän pinottavuutta kuin mitä EUPSin ECT antaa ymmärtää. Toisaalta taas taivutusjäykkyys paranee kunnolla vain muuttamalla aaltoprofiilia, joten luokissa ei voi mennä ylöspäin.

EUPS-luokittelun lähtökohtana ovat olleet eri valmistajien tyypilliset aaltopahvit. Eurooppassa tehdään erittäin paljon pahvia kierrätetystä raaka-aineesta. Tällöin mekaaniset ominaisuudet jäävät jälkeen ensikuidusta tehtyihin pahveihin nähden.

Huippulaatuisten materiaalien määrittelyssä EUPSin sijaan joutuu käyttämään muita parametrejä. ECT on hyvä, joskin sitä voi tietyillä menettelyillä kasvattaa ilman, että pahvi todellisuudessa juurikaan paranee. Paras menettely lienee laatikon puristuslujuuden määrittely.

Biofoam

14.8.2011

EPS on pakkausmateriaalina hieman poissa muodista. Sitä pidetään ympäristön kannalta heikkona vaihtoehtona, joskin tämä on osittain väärä uskomus kuten aiemmassa kirjoituksessa käy ilmi. Hollannissa on tehty hieman tuotekehitystä ja pyöräytetty EPS:ää vastaava biohajoava materiaali. Se toimii samalla tavoin kuin EPS, eli se paisutetaan helmistä ja muotitetaan. Lisää tietoa saa Biofoamin sivuilta.

Tavoitteena on luultavasti ollut tehdä ympäristöystävällisempi materiaali rakennusteollisuuden tarpeisiin, mutta yhtä lailla sitä voidaan käyttää pakkausmateriaalina. Biohajoavat materiaalit mielletään ympäristöystävällisiksi, sillä niistä ei jää luontoon jätettä. Se, säästyykö luonnonvaroja verrattuna vaikkapa polttoprosessissa kierrätettyyn muoviin, on vähän kyseenalaista. Ainakaan itse en löytänyt tutkimustulosta tästä.

Mekaanisesti materiaali näyttää speksien mukaan vastaavan EPS:ää. Näin ollen siitä saa näppärästi tehtyä vaimentimia siihen kategoriaan, mihin perinteiset styroksivaimentimet sopivat. Paras alue on kevyehköt, alle 25 kg tuotteet, joille ei vaadita useiden pudotusten kestoa. Kun kyyti kovenee ja paino kasvaa, nousee joustavampien materiaalien edut esiin.

Käsittääkseni suomalaisilta valmistajilta ei vielä Biofoam-materiaalia saa, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa tämäkin lisätään valikoimiin. Mikäli hinta pysyy kohtuullisena, saadaan yksi todellinen vaihtoehto lisää vaimenninvalintaan.

Paper foam

6.8.2011

Kesäloman kuluksi tutkin netistä erilaisia pakkauksiin liittyvä sivuja. Suunnittelemme RD Velhossa jatkuvasti pakkauksia pienille tuotteille. Pakkausten tulee olla suhteellisen näyttäviä, sillä suomalaisten yritysten tuotteen tapaavat olla asemoitu hieman ylemmäs kuin aasialaisten kilpailijoiden. Sisäosissa käytetään usein pahvia, pulppia tai erilaisia tarjottimia.

Hollannissa on valmistaja, joka tekee paper foam-sisäosia. Näitä käytetään kuluttajaelektroniikassa, mutta eniten näihin näyttäisi törmäävän CD ja DVD-pakkauksissa. Paperivaahtopakkauksella on mahdollista korvata muoviset levypakkaukset. Valmistustekniikaksi valmistaja ilmoittaa ruiskupuristuksen. Tulosta kehutaan mittatarkaksi. Lisäksi valmistaja ilmoittaa, että tuote ei tarvitse pöly- tai naarmusuojausta. Ympäristönäkökulmasta kuitupohjaiset pakkaukset luokitellaan hyviksi, joten yleinen lähtövaatimus ympäristöystävällisyydestä täyttyy.

Materiaali näyttää pätevältä. Valmistustekniikka on ilmeisesti patentoitu, mutta valmistajalta saa lisensoitua menetelmän. Onkohan valmistajia lähellä Suomea? Kiinnostaisi kokeilla johonkin sisäosaan tällaista ratkaisua.

Sisäosaesimerkki osoitteesta http://www.paperfoam.com

Pakkauksen rooli, case De Motu

6.7.2011

Katselin uutta aikarautaa. De Motu vähän himottaisi. On tyystin järjellä perusteltavissa hankkia g-mittarin ja kellon yhdistelmä. Onhan g-mittarista hyötyä minulle useita sekunteja vuodessa.

Mittalaitteen lisäksi myös pakkaukseen on kiinnitetty tosissaan huomiota, vaikkakin toivottavasti vähemmän kuin mittarin mekaniikkaan. Kello tulee minikokoisessa alumiinisalkussa. Salkun kehutaan kestävän vettä 10 metriin saakka. Pikaisesti ajateltuna paino on sen verran pieni, että salkku kelluu, mutta saattaahan käyttäjäkunnasta silti löytyä joku, jolle ominaisuus on tärkeä.

Aprikoin salkun roolia pakkausdirektiivin näkökulmasta. On ilmeistä, että salkku toimitetaan jonkilaisessa pahvipakkauksessa. Näin ollen salkku itsessään ei ole pakkausdirektiivin näkökulmasta pakkaus, vaan osa itse tuotetta.

Siinä tapauksessa, että tuotteen ajatellaan olevan säilytyspakkauksessaan silloin, kun sitä ei käytetä, pakkausvaatimukset hieman muuttuvat. Tällöin kierrätysasiat eivät ole pakkauksille yleisesti asetettavien vaatimusten mukaisia. Kestopakkaukset solahtavat uudelleenkäyttökategoriaan suoraan. Raaka-aineiden kierrätettävyydestä ei siis tarvitse huolehtia ja ratkaisuiden perusteltavuus ja valikoima kasvaa runsaasti. Voidaan tehdä vaikkapa pieni alumiinisalkku rannekellolle.

Täytynee kipaista kaupan kautta ja tarkastaa DeMotun pakkausta hieman tarkemmin.

Pakkaussuunnittelun ajoitus

13.2.2011

Tuotekehityksessä pakkaus yleisimmin ajoitetaan valmistumaan samalla hetkellä mekaniikkan kanssa. Tämä on sillä tavoin oikea lähestymistapa, että pakkaus on yhtä lailla keskeinen osa toimituskokonaisuutta kuin mekaniikkakin. Haasteena tässä ajoitusmallissa on se, että valmis mekaniikka on pakkaussuunnittelun lähtötieto.

Ei ole lainkaan harvinaista, että mekaniikka muuttuu  pakkauksen näkökulmasta aivan olennaisesti projektin loppumetreillä. Tyypillisesti esimerkiksi havaitaan, että uusi design ei mene läpi lämpötesteistä. Tämä johtaa siihen, että projekti viivästyy. Jos pakkaussuunnittelu on ollut alkuperäisen aikataulun mukaan liikkeellä, on suunnitelma valmis, kun tulee tieto, että laite muuttui. Päästään takaisin lähes lähtöpisteeseen. Vaatimusmäärittely pysyy samana, mutta muutoin ollaan puhtaalla pöydällä.

Pakkaussuunnittelun näkökulmasta olisikin järkevää viivästää yhden pykälän verran suunnittelua. Kun laite on testivaiheessa, tehdään pakkaussuunnittelua. Kun laiteen design on lyöty lukkoon, voidaan tehdä pakkaustestit ja rakentaa toimituskyvykkyys.

Laitteen ollessa proto- ja pilottivaiheessa, voidaan toimitukset tehdä väliaikaisilla pakkauksilla. On olemassa monia tapoja pakata laitteet siten, että niitä varten ei tarvitse hankkia omilla työkaluilla tehtyjä osia. Tyypillisesti tällöin täyttöaste on heikompi, mutta muutamien kymppien hinnannousu protojen toimituskuluissa ei juuri projektien budjetteja heilauta.

Sopivalla ajoittamisella saadaan pakkausuunnittelulle oikeat lähtötiedot ja hieman lisää aikaa tehdä suunnittelutyö kunnolla.

Painettu teippi

6.12.2010

Pakkauksiin saa näppärästi firman logon, kun käyttää sellaista teippiä, johon on painettu logo. Teippejä on tarjolla monessa värissä ja niihin saa useammalla värillä painatuksen. Tällainen teippi soveltuu mainiosti tilanteeseen, jossa laatikossa ei ole grafiikkaa.

Toisinaan näkee painettuja teippejä pakkauksissa, joissa on graafinen suunnittelija miettinyt visuaalisen ilmeen, eikä siihen ole kuulunut logoilla oleva teippi. Näissä tapauksissa lopputulos on jokseenkin erilainen, mitä alunperin on ajateltu. Tällainen toimintatapa ei hivele ainakaan minun visuaalista silmääni.

Visuaalinen silmäni ei toki ole kovin kehittynyt. Siksi RD Velhossa muotoilijat hoitavat grafiikan rakentelun ja insinööreille jätetään rakennesuunnittelu. Sen verran maallikkokin näkee, että teippiä valitessa kannattaa huomiota kiinnittää myös teipin väriin.  Allaolevassa kuvassa on valkopohjaista Relides-teippiä vedetty ruskeaan laatikkoon. Kirkas pohja olisi ehkä parempi valinta tässä tapauksessa.

Ruskeat teipit harvoin näyttävät kovin hyvältä ruskeassakaan laatikossa. Sävy tahtoo aina olla teipissä ja laatikossa erilainen. Kirkas on ehkäpä paras yleisväri. Se ei hyökkää häiritsevästi silmille missään värissä. Jos laatikko on valkoinen, toimii valkoinen pohja ja painatus mainiosti. Tehdäessä päätöstä siitä, käytetäänkö logolla olevaa teippiä vai ei, kannattaa muistaa varasteluun liittyvä juttu tammikuulta.

Tyylikäs Relides-teippi oikeaoppisesti yksivärisessä laatikossa.

Australian vaatimukset puupakkauksille

10.10.2010

Kaarnavapaan määritelmä on muuttunut Australian puupakkausten maahantuontia koskevissa määräyksissä. 1 heinäkuuta 2010 alkaen Australiaan on saanut viedä normaalia ISPM-15 mukaisesti käsiteltyä puutavaraa. Myös kaarnan jäämiä koskevat määräykset ovat ISPM-15 mukaiset.

Tähän asti useat Australiaan tavaraa toimittaneet yritykset ovat ostaneet täyskanttista puuta pakkauksiin tai poistaneet kaarnan ja nilan jäämät puukolla. Onpa jopa kestopuuta käytetty, jotta pakkaus ei varmasti jää tulliin. Nila ymmärtääkseni oli aiemminkin sallittua, mutta siitä on käyty keskustelua, misää menee kaarnan ja nilan raja.

Jatkossakin puun pitää olla kuorittua, mutta maksimissaan 50 neliösenttimetrin tai 3 cm levyiset jäänteet ovat sallittu. Normaali vajaasärmäinen vientilaatu täyttää nämä vaatimukset kirkkaasti.

Uusi-Seelanti on ottanut vastaavat vaatimukset käyttöön jo vuosi sitten, joten tämä kulma maailmaa ei enää aiheuta poikkeustoimenpiteitä.

Kuiva-aineen määrä

8.8.2010

Ostin kassin, joka oli tehty Kiinassa. Kassin avattuani löysin jälleen suureksi ilokseni sieltä pikkuruisen silica-gel kuiva-ainepussin. Pussi oli 1/8 yksikön kokoinen. Se voi karkeasti ottaen imeä kosteutta noin yhden grammDesiccantan.

Kuiva-aineita käytetään tekstiileissä luullakseni estämään homehtumista. Korroosiohan ei vaatteissa ole ongelma. Kuljetuksen aikana ei kuitenkaan ole kontin ilmastoa suljettu, vaan tavarat ovat laatikoissa ja ohuissa muovipusseissa. Tavallinen alle 100 um LD-PE-filmi hengittää niin paljon, että sitä ei voida pitää kosteusbarrierina.

Huonosti suljetussa tilassa kuiva-aine saturoituu nopeasti ja muuttuu kosteuspatteriksi. Alkumatkalla se siis kuivaa ilmaa ja loppumatkalla se pitää huolen, että tavarat eivät pääse kuivumaan. Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan tule ongelmia kassien ja vaatteiden, sillä menetelmä on yleisesti käytössä. Elektroniikassa kosteuspatteri aiheuttaa ongelmia. Pahimmillaan olen nähnyt veden valuvan kuiva-ainepussista. Tällöin tuotekin oli valmis kierrätykseen.

Kuiva-aineita ei kannata käyttää, mikäli kuivattattavaan tilaan ei ole järjestetty riittävää estettä uuden kosteuden tulolle.

Pakkaustäytteet

30.5.2010

Pakkaus ei aina ole mitoitukseltaa optimaalinen. Pienempiä laatikoita kuljetetaan suuremmissa kuljetuslaatikoissa, joihin jää tyhjää tilaa. Tyhjän tilan täyttö on usein tarpeellista. Ranpak on kerännyt sivuilleen hyvän vertailun erilaisista täytevaihtoehdoista. Vaikka tavoitteena luonnollisesti on nostaa oma vaihtoehto esiin, on vertailu omien kokemusteni mukaan oikean suuntainen.

Perinteinen tapa täytää tyhjää tilaa on kipata kuljetuspakkaus täyteen irtotäytettä. Irtotäyteissä on saatavissa ainakin erilaisia polystyreeni, paperi ja tärkkelyspohjaisia vaihtoehtoja. Yhteistä kaikille näille on, että ne vievät paljon tilaa pakkaamossa ja ovat erittäin hankalia hävitettäviä asiakkaalla. Mikäli asiakas itse käyttää lähetyksissä irtotäytettä, saa se osan ongelmasta lähetettyä edelleen jollekin muulle.

Parempi tapa täyttää tyhjä tila on käyttää koneella muodostettavia täytemateriaaleja. Näitä on tarjolla kahta päätyyppiä: Paperipohjaiset ja muovipohjaiset. Molemmissa on keskeisenä etuna vähäinen tilantarve pakkaamossa. Täyte muodostetaan rullatavarasta. Täytön kannalta molemmat ovat hyviä. Valintaa tehtäessä kustannukset, pakkaamon prosessit ja yrityksen ympäristöpolitiikka ohjaavat valintaa.

Paperisesta vaihtoehdosta hyvä esimerkki on FillPak. Menetelmässä rypistetään paperi koneellisesti pakkaamossa. Paperi pätkitään sopivaksi koneen avulla ja täytepötköt heitetään tyhjään tilaan. Kierrätettävyydeltään paperi on hyvä materiaali, sillä sen voi laittaa aaltopahvin joukkoon, joten käytetty täyte kierrätetään varmasti raaka-aineena. Jätepöntössä paperi vie jonkin verran tilaa, mutta käytännössä tämä näyttäisi olevan tilantarpeeltaan pienin.

Toinen suosittu vaihtoehto on muoviset kuplapussit. Tätä varten on olemaassa koneita, jotka puhaltavat ilmaa kahden kalvon väliin ja samalla saumaavat kalvon kupliksi. Toisinaan näitä näkee erheellisesti käytettävän myös pehmusteena. Pehmusteeksi soveltuvat paremmin pienemmillä kuplilla olevat kalvot. Täytteenä ilmakuplat toimivat hyvin. Teoreettisesti nämä vievät kierrätyspöntössä hyvin vähän tilaa, mutta käytäntö on toinen. En usko, että läheskään kaikki viitsivät puhkoa kuplia, jotta tilaa säästyisi. Mikäli kasaa jaksaisi hakata puukolla, olisi lopputulos erittäin pieni.

Täyttämistä pohtiessa kannattaa miettiä, milloin täytettä todella tarvitaan. Olisi hyvä, jos kuljetuspakkaus olisi sopivan kokoinen, jolloin täytettä ei tarvittaisi ollenkaan. Tulee myös miettiä yksittäisen pakkauksen kestävyyttä ja mahdollisia riskejä. Itse olen päälinjana käyttänyt, että lavallisessa kuljetuspakkauksessa tilanteessa, jossa yksikköpakkaukset eivät pääse putoamaan, ei käytetä täytettä. Lavattomassa kuljetuspakkauksessa vastaavasti käytetään aina täytettä, mikäli tyhjää tilaa jää. Yleistä linjausta tästä ei kuitenkaan voi tehdä, sillä yksikköpakkausten testivaatimukset ja asiakasvaatimukset tulee tietää, jotta osaa tehdä oikean päätöksen.