Sienipakkaus

DuPontin pakkauskilpailun tämän vuoden eräs palkittu innovaatio on sienirihmastosta kasvatettu sisäosa. Aiemmissa jutuissa olen kertonut erilaisista uusista sisäosamateriaaleista, kuten pulpista ja biohajoavasta EPS:stä. Sienirihmastopakkauksella tavoitellaan myös erinomaista kierrätettävyyttä, eikä vain mielikuvaa siitä. Materiaaleissa tuntuu olevan tärkeämpää, että ihmiset mieltävät ne ympäristöystävällisiksi, kuin se, että ne todella sitä ovat. Sienipakkaus voidaan kompostoida kuluttajan omassa pihakompostorissa. Osa biohajoavista materiaaleista vaatii vähän järeämmän prosessin, jotta hajoaminen kunnolla tapahtuisi.

Sienipakkaus on ainakin valmistajan mukaan tuotannossa vähemmän energiaa kuluttavaa kuin biohajoavat muovit. Tämä onkin helppo uskoa, sillä prosessi ei vaadi kovin korkeaa lämpöä. Perusmateriaalina käytetään viljan kuoria tai muuta vastaavaa ylijäämämateriaalia, jotka laitetaan sienirihmaston kanssa muottiin. Olosuhteiden ollessa sopivat, sieni alkaa kasvaa muotissa ja täyttää tyhjän tilan ja sitoo pohjamateriaalin kasaan. Kun muotti viikon kuluttua kuumennetaan ja avataa, on sisäosa valmis. Lopun kuumennus takaa, että kasvu loppuu.

Valmistustekniikkana kasvattaminen aiheuttaa haasteita nykypäivän ostotoimintatavoilla. Prosessia on nimittäin jokseenkin vaikea nopeuttaa. Mikäli tilaukset on tehty myöhässä, ei ostaja saa materiaalia seuraavana päivänä vaikka kuinka haluaisi. Ei se sieni käskemällä nopeammin kasva.

Avainsanat: , , ,

2 vastausta to “Sienipakkaus”

  1. Suunnittelua ohjaava ympäristöpolitiikka | Pakkaussuunnittelu Says:

    […] ja pyrkii käyttämään materiaaleja, jotka on kierrätettyjä. Vaimentimista esiin on nostettu sieni- ja bambuvaimentimet. Näiden etuna on biohajoavuus, jolloin vaimentimet voidaan laittaa […]

  2. Pakkaukset tulevaisuudessa | Pakkaussuunnittelu Says:

    […] ovat täysin uudet pakkausmateriaalit, jotka on tehty jonkin muun prosessin jätteestä. Esittelin aiemmin sienirihmastosta tehdyn vaimentimen, jossa raaka-aineena on viljan kuorintajäte. Se on mainio […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: