Suunnittelua ohjaava ympäristöpolitiikka

Dell on julkaissut kotisivullaan runsaasti materiaalia, jossa selostetaan yrityksen toimia ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Pakkaukset ja kuljetukset ovat yksi osa-alue, jolla Dell pyrkii pienentämään päästöjen määrää. Kuljetuksissa keinot ovat hyvin perinteiset, mutta tehokkaat. Lentorahteja pyritään muuttamaan merirahdeiksi ja konttien täyttöasteita pyritään parantamaan. Nämä ovat siinä mielessä mukavia ”ympäristötavoitteita”, että ne myös vähentävät suoraan kustannuksia. Vuodesta 2008 vuoteen 2012 pakkausten keskimääräistä kokoa on onnistuttu pienentämään 12 %. Veikkaisin hankkeen takaisinmaksuajan olleen melko lyhyt, sillä rahtikustannukset vähenivät samassa suhteessa.

Materiaalipuolella Dell ilmoittaa käyttävänsä kierrätettäviä materiaaleja ja pyrkii käyttämään materiaaleja, jotka on kierrätettyjä. Vaimentimista esiin on nostettu sieni– ja bambuvaimentimet. Näiden etuna on biohajoavuus, jolloin vaimentimet voidaan laittaa biojätteen keräykseen. Muoveista ei ole kokonaan päästy eroon. Vaimentimina käytetään syvävedettyjä HDPE-vaimentimia, mutta niiden raaka-aine on kierrätettyä, mikä vähentänee ympäristövaikutuksia.

Dell on selkeästi valinnut edelläkävijän roolin pakkausten ympäristövaikutusten vähentämisessä. Yleensä yritysten ympäristöraporteissa kerrotaan, että ympäristövaikutuksia pyritään minimoimaan, mutta menetelmistä ei puhuta mitään. Kun kysytään, millaista materiaalipolitiikkaa pakkauksissa noudatetaan, vastauksena tapaa olla, että muoveja vältetään ja materiaalien pitäisi olla kierrätettävissä. Politiikkaa voisi kuvailla lyhyeksi ja ristiriitaiseksi.

Pakkaussuunnittelun perustehtäviä on valita materiaali, josta pakkaus valmistetaan. Perusteltu ympäristöpolitiikka on hyvä selkänoja valintaan. Sitä noudatetaan, jos ei ole kunnollisia perusteita johonkin muuhun valintaan. Ympäripyöreä politiikka ei käytännössä ohjaa toimintaa, vaan valinnat nojautuvat rahaan. Toiminta saatetaan saada kustannustehokkaaksi, mutta markkinointimielessä lopputulos jää heikoksi.

Pakkauksiin keskittyvät kirjoitukset Dellin sivuilla on hieno esimerkki siitä, miten pakkauksia kehittämällä saadaan sekä rahallisia hyötyjä että imagohyötyjä.

Dellin politiikan mukainen pakkaus.

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: