Posts Tagged ‘käsittelymerkinnät’

Varoitusmerkkien vaikutus

1.11.2015

Tutkiessani aivan muita aiheita satuin löytämään Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen fragile-tarrojen vaikutuksesta pakkausten käsittelyyn USA:n kuriiritoimituksissa. Testeissä lähetettiin kolmenlaisia pakkauksia Fedexin lentorahtipalvelun kautta. Ensimmäinen pakkaus oli ämpäri pelkillä lähetystiedoilla. Toinen pakkaus oli samanlainen ämpäri fragile-tekstillä ja lasin kuvalla varustettuna. Kolmas pakkaus oli ämpäri pakattuna pahvilaatikkoon, jossa oli suuntanuolet. Ämpäreihin oli laitettu kiihtyvyysanturi, jotta pudotukset voidaan havaita. Pudotuksiksi tulkittiin yli 3 tuuman korkeudesta tapahtuneet putoamiset.

Tulokset olivat valitettavan odotettuja. Reitillä tapahtui ämpäreille keskimäärin kymmenen pudotusta riippumatta merkeistä. Merkillä varustettu oli saanut kovimman tällin, sillä se oli pahimmillaan lipsahtanut betonille melkein kahdesta metristä, kun merkitöntä oli kovimmillaan kohdannut vain hieman yli metrin pudotus. Laatikkoa oli käsitelty kaikkein karuimmalla tavalla, sillä se oli pudonnut keskimäärin 18 kertaa kuljetuksen aikana. Keskimääräisiä pudotuskorkeuksia tutkittaessa voidaan todeta, että varoitusmerkki ei ainakaan auta, sillä merkinnällä varustetut pakkaukset olivat pudonneet keskimäärin viitisen senttiä korkeammalta kuin merkittömät.

Tutkimus vahvisti olettaman, että fragile-merkki on yhtä tarpeeton kuin suuntanuolet. Tutkimus löytyy osoitteesta http://www.ista.org/forms/Koushik_FDWII_Presentation.pdf.

Suuntanuolet

3.11.2009

”Kuljetusasennon määrittäminen takaa sen, että pakkausta ei käännetä kuljetuksessa.” Tällaisen harha-ajatuksen kohtaa melko usein ja onpa joskus nähty pakkauksia, joiden suunnittelussa käännön todennäköisyyttä ei ole huomioitu.

Perusperiaatteena pakkausten suuntanuolten kanssa on, että nuolet ovat menosuuntaan, jos ne eivät osoita muualle. Mikäli pakkaus on sellainen, että sitä voi käsitellä käsin ja se lähetetään yksinään, tulee pakkausta suunniteltaessa ottaa huomioon, että sitä tullaan kuljettamaan kaikissa asennoissa.

This side up

Itella on linjannut asian palvelukuvauksessaan seuraavasti:

”Tehdaspakkauksen merkinnät eivät sido Itellaa”

Vastaaviin ilmoituksiin en ole törmännyt kuriirifirmojen kohdalla, mutta fakta on, että pakkaus kulkee juuri siinä asennossa, johon se sattuu putoamaan, kun sen heittää liukuhihnalle tai kuljetusvälineeseen.

Jos haluaa melko varmasti määrittää kuljetussuunnan, tulee pakkauksen olla tarpeeksi suuri ja siihen pitää laittaa kuormalava alle. En ole törmännyt kuin aivan muutaman kerran tilanteeseen, jossa kuormalavallinen paketti on käännetty kyljelleen. Tätä tapahtui tilanteessa, jossa pakkaus ei pystyssä mahtunut lentokoneen rahtitilaan. Näinkin siis voi käydä.

Ehkäpä voisimme säästää vaivaa ja mustetta jättämällä merkinnät pois pakkauksista. Ei niitä noudateta kuitenkaan.


%d bloggaajaa tykkää tästä: