Posts Tagged ‘dgr’

IATA päivitti lithiumakkujen kuljetusmääräyksiä

10.4.2016

Lithiumakkujen lentorahtiin liittyvät määräykset kiristyivät jälleen, kun IATA julkaisi uudet vaatimukset. Muutos koskee akun varaustilaa, kun kuljetetaan pelkkiä Lithiumioniakkuja. Uuden määräyksen mukaan akun varaustila saa olla korkeintaan 30 % nimelliskapasiteetista. Lisäksi pelkkien lithiumioniakkujen kuljettaminen matkustajakoneissa on kokonaan kielletty. Säädöksen mukaan akkuja saa edelleen kuljettaa laitteen mukana myös matkustajakoneessa. Myöskään varaustilavaatimus ei koske laitteessa tai laitepakkauksessa olevaa akkua.

Säädösten kehityksessä on ollut selkeä suunta: Ne kiristyvät koko ajan. Toistaiseksi pienehköjä akkuja saa kuljettaa kohtuullisen helposti laitteen mukana, mutta logistiikkaketjun sisältäessä lentorahtia kannattaa pelkkien akkujen kuljettamista välttää. Rahtikonevaatimus tekee operoinnin erityisesti suomessa hankalaksi, sillä rahtikoneita ei lähde täältä joka tunti. Myös varaustilavaatimus edellyttää lataamista toimitusketjussa, jos akut ovat matkalla pitkään, sillä lithiumakku tuhoutuu varaustilan päästessä liian pieneksi.

Kirjoitin aiemmin siitä, että jo tuotekehitysvaiheessa kannattaa vakavasti miettiä, kuljetetaanko akut irrallaan vai laitteessa. Toisaalta myös logistiikkaketjua kannattaa pohtia. Trendinä on selvästi ollut, että vaatimukset kiristyvät, enkä jaksaisi yllättyä, jos vaarallisten aineiden luokkaan 9 menevien akkujen kuljettaminen matkustajakoneissa loppuisi kokonaan. Nyt jo kannattaa asiat suunnitella niin, että toimitukset eivät muuttuvien määräysten vuoksi esty.

Cargo Aircraft Only-lappuja kuluu jatkossa enemmän. IATA näitä myy, jos ei keksi muualta ostaa. Kuvan lainasin myös IATAlta.

Cargo Aircraft Only-lappuja kuluu jatkossa enemmän. Kuvan lainasin IATAn sivuilta.

 

Litiumakkujen pakkausvaatimukset

1.5.2014

Litiumakut ovat kovaa vauhtia korvaamassa perinteisemmät akkutekniikat elektroniikkalaitteissa hyvän energiatiheytensä vuoksi. Suuren energiatiheyden kääntöpuoli on riski energian yllättävään vapautumiseen väärällä hetkellä. Erityisesti lentorahdissa litiumakkujen kuljettamista on rajoitettu voimakkaasti IATA:n toimesta ja vielä voimakkaammin paikallisesti USA:ssa.

Integroitaessa litiumakku laitteeseen tulee logistiikan järjestelyihin ja pakkausmerkintöihin paneutua erityisellä huolella. Mikäli laitteen sisällä on nappiparistoja tai alle neljän kennon akku, ei pakkaukseen tarvitse merkintöjä. Jos taas kennot ovat irrallaan pakkauksessa, tulee tästä olla maininta pakkauksen päällä. Akkujen painon ollessa alle viisi kiloa riittää lentorahtiin yleisesti merkintä siitä, että pakkaus sisältää litiumakkuja.

Kuljetuksen hinnan kannalta merkittäväksi akut muodostuvat, kun niitä on yli viisi kiloa yhdessä pakkauksessa. Tällöin sovelletaan vaarallisten aineiden kuljetuksen ehtoja, eikä pakkausta saa laittaa enää matkustajakoneeseen. Vaaralliseksi aineeksi luokittelu itsessään lisää rahdista maksettavaa hintaa, mutta myös rahdin aikataulutukseen tulee usein viivettä, jos matkustajakoneen rahtitilaa ei voida hyödyntää. Rahtikoneiden tapauksessa litiumakkujen painorajana on 35 kg/pakkaus. Mikäli tämä raja ylitetään, ei rahtia lähtökohtaisesti huolita lentorahtiin.

Päätettäessä käyttää tuotteessa isompia litiumakkuja tulee tuotekehitysprojektissa nostaa pakkaukset ja logistiikka erityisteemaksi. Mikäli toimitusten kannalta lentorahti on välttämätöntä, tulee kyseiseen tapaukseen liittyvät määräykset selvittää ja suunnitella tuote siten, että se voidaan toimittaa halutulla tavalla. Toisaalta tulee selvittää etupainotteisesti rahtikustannukset, jotta uuden tuotteen kilpailukykyä ei menetetä korkeiden rahtikustannusten vuoksi. Pakkausten testaamiseen tulee myös varata normaalia enemmän aikaa, sillä useissa tapauksissa pudotustestivaatimuksena on 1,2 m pudotus ja hyväksyntäkriteerinä on oikosulun välttäminen. Laitteen mekaniikka ja pakkaus tulee suunnitella huolella, jotta muodonmuutokset eivät johtaisi oikosulkuun. Laitteen ei kuitenkaan tarvitse säilyä toimintakykyisenä tästä testistä. Korkeampi pudotus ei sinänsä hidasta testausta, mutta lopullinen hyväksyntätestaus tulee tehdä tuotantosarjan pakkauksella, jolloin pakkausten tuotantokyvykkyys tulee olla normaalia aiemmin.

Litiumakkujen lentorahdin tapauksessa säännökset ovat erittäin monimutkaiset. Yllä on kuvattu yleistäen vain kalpea pintaraapaisu aiheesta. IATA:n sivuilta saa aiheesta lisätietoa, mutta valitettavasti määräyksissä on kansallisia poikkeuksia erityisesti USA:ssa. Litiumakkujen pakkauksia suunniteltaessa merkittävä työ onkin selvittää, mitkä määräykset kyseistä pakkausta koskevat.


%d bloggaajaa tykkää tästä: