Lavan kääriminen kiristekalvolla ei ole pakkaussuunnittelun näkökulmasta kovin kiinnostava asia. Teknisesti asiaa tarkasteltaessa voidaan todeta, että lavakuorma pystytään sitomaan käärinnällä. Kun kone ja kalvo ja käärintäparametrit ovat yhteensopivia, ei lopputuloksessa ole valittamista.
Kiristekalvoissa mielenkiintoinen aihe on hinnanmuodostus. Muovit myydään aina kilohintapohjaisesti, jolloin ostajan silmissä alhainen kilohinta on houkuttelevampi kuin korkea kilohinta. LinkedInin Packaging Technology Forum-ryhmässä on keskustelu siitä, että kalvon kilohinnan sijaan seurattavan hinnoittelun tulisi olla kalvon kilomäärä/lava tai kalvon euromäärä/lava.
Kalvon määrään vaikuttavat olennaisesti käytettävä käärintäkone ja kalvon laatu. Tavoitteena on saada kalvoa venytettyä runsaasti, luokkaa 300 % ja samanaikaisesti säätää käärintä siten, että päällekkäisyys on kohtuullinen. Näin saadaan minimoitua materiaalin kulutus. Käytettäessä heikkolaatuista kalvoa, joudutaan valitsemaan paksumpi kalvo ja lisäämään päällekkäisyyden määrää, jotta kuorma saadaan tiukaksi.
Taloudellisesti tarkasteltuna halvin kalvo ei käytössä tuo säästöä. Murray Sellars kirjoittaa LinkedInissä, että käyttämällä hyvälaatuista kalvoa oikein, saadaan käärintäkulusta säästettyä 20 % ja kalvon määrästä 40 %. Mielenkiintoisena ajatuksena on nostettu esiin toimintatapa, jossa käärintäkoneen liisauksen sijaan asiakas maksaisikin käärityistä lavoista. Tällöin pakkausmateriaalitoimittaja voisi optimoida kalvon laadun vapaammin joutumatta €/kg -keskusteluun.
Avainsanat: hinta, käärintä, kiristekalvo, kuormalava
Pakkaussuunnittelu 
Vastaa