Miten älyä voitaisiin hyödyntää kuljetuspakkauksissa

Passiivisia indikaattoreita on käytetty kuljetusten seurannassa pitkään. Näiden hyöty on rajallinen, sillä ne eivät kerro määränpäässään milloin virheellinen käsittely tapahtui. Näin virheelliseen käsittelyyn syyllistyvää tahoa ei voida ohjata kaidalle tielle. Toisaalta iskuanturit eivät myöskään kerro, onko tuote rikki, sillä vaurioon johtavaa rasitustasoa ei useimmiten tunneta.

Älypakkausten kehittyminen mahdollistaa aktiivisten antureiden sijoittamisen pakkauksiin. Aktiivinen anturi tallentaa tapahtumat muistiin, jolloin saadaan talteen tapahtuman lisäksi aika. Tulevaisuudessa voidaan pakkauksiin varmasti integroida myös paikan määrittämiseen soveltuvaa älyä, vaikkapa matkapuhelinverkkoa hyväksi käyttäen. Mikäli järjestelmä rakennetaan sellaiseksi, että nämä tiedot siirtyvät tietojärjestelmään, voidaan pakkauksen kulkua seurata reaaliaikaisesti.

Seuranta mahdollistaa kuljetuksen ongelmapisteiden löytymisen ja virheelliseen toimintaan puuttumisen. Älyä hyödyntämällä pyritään muuttamaan kuljetusolosuhteita paremmaksi. Kun tällainen toiminta yleistyy, voidaan pakkauksia keventää ja näin saadaan sekä taloudellisia että rahallisia hyötyjä. Äly tuo linkin pakkaussuunnittelun ja logistiikan välille ja mahdollistaa pakkausten jatkuvan parantamisen.

Teknologia olisi jo olemassa, mutta business case ei taida olla vielä riittävä, jotta systeemit saataisiin kaikkiin pakkauksiin. Toistaiseksi on tyytyminen loggereihin, jotka pitää pyytää maailmalta takaisin. Uskon kuitenkin tekniikan kehittyvän niin, että kohta on saatavilla järkevän hintainen aktiivinen mittalaite.

Pakkauksia voidaan optimoida, kun tunnetaan tarkasti kuljetusolosuhteet.

Pakkauksia voidaan optimoida, kun tunnetaan tarkasti kuljetusolosuhteet.

Avainsanat: , ,

Yksi vastaus to “Miten älyä voitaisiin hyödyntää kuljetuspakkauksissa”

  1. Kuljetusten paikannus ja seuraaminen | Pakkaussuunnittelu Says:

    […] Näin voidaan tehokkaasti seurata logistiikkaketjun toimivuutta myös käsittelyn laadun suhteen ja optimoida pakkauksia tiedon perusteella. Paikannuksen avulla voidaan vaikuttaa lähinnä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: