Tärinänvaimennettu pakkaus

Isojen laitteiden kuljetuksessa tärinä on iskuja suurempi ongelma. Iskujen esiintymistodennäköisyys on pienempi, sillä isojen laitteiden pudottelu on epätodennäköistä. Käsin kuljetettavien pakkausten tapauksessa pudottaminen tai heittäminen on erittäin todennäköistä. Tietyt lajittelukeskukset on jopa rakennettu niin, että pakkaukset heitetään oikeaan jakeluhäkkiin.

Tärinänvaimennuksessa usein virheellisesti ajatellaan, että vaimentimilla saadaan poistettua laitteen kokema tärinä. Näin ei todellisuudessa ole, vaan vaimentimien avulla saadaan vähennettyä tiettyjen taajuusalueiden tärinän voimakkuutta, mutta vastaavasti jonkin muun taajuusalueen läpäisy kasvaa. Käytännössä siis siirretään sitä taajuusaluetta, jolla tärinä esiintyy voimakkaana laitteelle.

Käytännön suunnittelun kannalta se, että tärinän voimakasta aluetta siirretään, on ongelmallista. Yleensä ei etukäteen tiedetä, mikä taajuusalue on laitteen näkökulmasta ongelmallinen ja minkä taajuusalueen herätettä on kuljetuksessa voimakkaasti tarjolla. Molempiin löytyy tilastotietoja, mutta ne eivät välttämättä auta suunnittelijaa. Jos esimerkiksi saamme siirrettyä resonanssitaajuuden laitekaapilla 9 hertzistä 12 hertziin, on vaikea varmasti sanoa, tehtiinkö hyvä vai huono siirto. Todellisuus paljastuu vasta oikeissa toimituksissa. Jos siirto oli huono ja laitteessa ei ole käytetty ruuvilukitetta, on tuloksena rakennussarja.

Jotta vaimentimien toiminnasta saataisiin edes jonkinlainen kuva, on käytettävä pakkausratkaisu testattava. Erityisen tärkeää tämä on, mikäli ei tarkasti tunneta käytettävän vaimenninmateriaalin ominaisuuksia. Esimerkiksi polyeteenifoameissa on valtavia eroja energian absorboitumisessa tärinässä. Tietyt materiaalit vaimentavat resonansseja olennaisesti paremmin kuin toiset. Näitä seikkoja ei saa selville datalehdeltä, vaan kokonaisuuden toiminta selviää tärypöydällä.

Markkinoilla on tarjolla erilaisia valmiita vaimentimia lavoihin. Esimerkiksi Skid Mate-nimiset vaimentimet on tarkoitettu vaimentamaan tärinöitä. Kokemusteni pohjalta tällaiset valmisratkaisut eivät ole oikotie onneen, vaan niiden toiminta pitää huolella sovittaa kuhunkin kokonaisuuteen.

APGCasen tarjoama Skid Mate-vaimentimilla toteutettu vaimennettu lava. http://www.apgcases.com/skid%20mate.htm

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: