Uudelleenkäytettävät pakkaukset

Pakkausten uudelleenkäyttö herättää usein kiinnostusta sekä ympäristönäkökohtien että kustannussäästöjen vuoksi. Kummankaan hyödyn syntyminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää, sillä pakkausten uudelleenkäyttö aiheuttaa kustannuksia paluulogistiikassa ja pakkausten hallinnoinnissa.

USA:sta löytyy Reusable packaging association, joka on erikoistunut uudelleenkäytettävien pakkausten käytön edistämiseen. Yhdistys toimii etujärjestönä, joka jakaa tietoa ja edistää pakkausten uudelleenkäyttöä. Alan toimijoista suurin osa näyttäisi olevan kuormalavojen tarjoajia. Kuormalavojen tapauksessa hyötyjä onkin helppo saavuttaa.

Yhdistys on tehnyt laskurin, jolla pystyy laskemaan, onko uudelleenkäytettävien pakkauksen käyttöönotto taloudellisesti järkevää. Laskuri huomioi pakkausten hankintakustannukset, kiertoajan, sidotun pääoman, palautuksen hinnan ja käyttöiän. Tällä saa jo melko hyvän kuvan kannattavuudesta. Näiden parametrien lisäksi kannattaisi vielä huomioida paluulogistiikan järjestämiseen sitoutuva työmäärä, joka on merkittävä erityisesti tullirajoja ylitettäessä. Syöttämällä laskurille erilaisia arvoja saa nopeasti selville tyypillisen kannattavan tapauksen tuntomerkkejä, joita ovat

  • Lyhyehkö toimitusmatka
  • Nopea kierto
  • Pienet varastot
  • Pieni joukko kohteita

Paluulogistiikan järjestäminen tilanteissa, jossa pakkausten saajia on paljon ja ne ovat hajaantuneet ympäri maailman on ongelmallista. Asiakkaalle on liikaa vaivaa, jos he joutuvat järjestämään kuljetuksen.  Lisäksi globaalisti kattavan paluupostisopimuksen tekeminen siten, että hinta on maltillinen, on haastavaa. Jos pakkausta joutuu palauttamaan toiselta puolelta maailmaa, maksaa postitus helposti pakkauksen hinnan verran. Paras kuvio olisikin sellainen, jossa pakkaus käytettäisiin uudestaan lähellä sitä paikkaa, jonne se on päätynyt. Tällaisia ketjuja onkin rakenneltu kuormalavoille.

Pitkät palautusmatkat eivät ole ongelma pelkästään kustannusten näkökulmasta, vaan rahti aiheuttaa myös ympäristökuormitusta. Valitettavasti en ole onnistunut löytämään kattavaa selvitystä erilaisille palautustilanteille. Yleensä oletetaan, että palautus tehdään rekalla ja mahdollisesti niin, että rekka ajaisi joka tapauksessa reitin. Oma olettamani on, että lentorahdin tapauksessa palauttaminen olisi haitallisempaa kuin kierrätys kohteessa. Tämäkin puoltaa sitä, että uudelleenkäytettävät pakkaukset ovat parhaimmillaan toiminnan ollessa suppealla alueella.

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: