Lavan vaikutus pakkauksen luotettavuuteen

Suuri osa lavalla varustettujen pakkausten ongelmista johtuu lavan kestävyydestä. Erityisesti pahvisia kontteja käytettäessä tulee lavan rakenteen olla sellainen, että se kestää trukkikäsittelyä. Jos pahvipakkauksesta vaurioituu jalka, on pinon lujuuden kanssa todellisia ongelmia.

Olen joutunut todistamaan useita tapauksia, joissa lavajalka on pudonnut lavasta, mutta tällainen pakkaus on silti laitettu pinoon siten, että päälle on laitettu vielä lisää pakkauksia. Pino on toki notkuva, mutta jos se nojaa toiseen pinoon, ei kaatumista pääse tapahtumaan. Kontti tai rekka saadaan näin lastaamalla täyteen.

On sanomattakin selvää, että yhden jalan puuttuessa painojakauma allaolevan kontin kanteen ei ole suunnitellun mukainen ja pinottavuus kärisii. Tuloksena on pakkauksen painuminen kasaan ja mahdollisesti allaolevan tuotteen vaurioituminen. Käytännössä vaurioituneiden lavojen pinoamista ei voida estää, joten lavan rakenteen tukevoittaminen on ainoa järkevä korjaustapa.

Lavan vaikutus pahvikonttien pinottavuuteen on merkittävä. Ainoa ongelmia aiheuttava tekijä ei ole lavojen jalkojen vaurioituminen. Lavan jalkojen pinta-ala ja sijoittelu on myös tärkeässä roolissa. Esimerkiksi lastulevyn tyyppisestä materiaalista valmistetuissa lavoissa on niin pienet jalat, että vähänkään suuremmalla kuormalla ne painuvat allaolevan pakkauksen kannesta sisään.

Kuorma onkin saatava jakautumaan vähintään nurkkiin ja mielellään koko pitkälle sivulle. Jos kuorma jakautuu kannelle siten, että tukea ei tule nurkkiin, pinottavuus romahtaa. Huonoin mahdollinen lopputulos lienee se, että käytetään huippulaatuista pahvia, mutta tuhotaan sen hyvät ominaisuudet tekemällä lava, joka ei hyödynnä pahvin vahvoja kohtia.

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: