Kartonkiset kuormalavat

Tutkin viikonlopun kuluksi pahvisten kuormalavojen markkinaosuutta. Pahviset kuormalavat ovat viimeisten vuosien aikana tasaiseen tahtiin yleistyneet puisten kertakäyttöisten lavojen korvaajana.

Bloombergin artikkelin mukaan pahvi-, muovi- ja teräslavojen osuus on edelleen alle 10 % USA:n markkinaosuudesta. Tilanne lienee vastaavan suuntainen muuallakin. Artikkeli suhtautuu hieman skeptisesti vaihtoehtoisiin lavoihin, mutta minun oma tuntumani on, että nimenomaan pahvisten lavojen markkinaosuus tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Kierrätys- ja painoedut ovat selvät.

Täysin pahvinen vaihtoehto tuskin tulee puulavaa korvaamaan lähivuosikymmeninä. Itse en näe pahvia standardien mukaisille uudelleenkäytettäville puulavoille varteenotettavaa korvaajaa. Jämerää puulavaa voidaan käyttää monta kierrosta, jolloin hinta ja ympäristönäkökulmat muuttuvat puulavalle edulliseksi. Molemmille on siis paikkansa.

Pahvilavan yleistyminen on itseään ruokkiva ilmiö. Tärkein syy olla käyttämättä pahvia puhuttaessa kertakäyttöisistä lavoista on epäilys niiden kestämisestä. Käytännön kokemus on, että logistiikkaketjun tottuessa oikeaan käsittelytapaan vauriot eivät ole merkittävä ongelma. Pahvin yleistyessä siis ongelmat vähenevät.

Elteten kartonkilava. Eltete on viime vuosina tehnyt voimakkasti työtä kartonkilavan rakenteen kehittämiseksi. Lähde: http://www.eltetetpm.com/fi/tuotteet/lavaratkaisut/kartonkilava/

http://www.eltetetpm.com/fi/tuotteet/lavaratkaisut/kartonkilava/

Avainsanat: , ,

Yksi vastaus to “Kartonkiset kuormalavat”

  1. Pahviset kuormalavat | Pakkaussuunnittelu Says:

    […] kuormalavat hiipivät hitaasti mutta varmasti perinteisen puuvaihtoehdon rinnalle, kuten aiemminkin kirjoitin. KraftPal on esimerkki yrityksestä, joka kehittää aktiivisesti puisen lavan korvaajaa. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: