Tilasin Englannista tavaraa. Sain laatikon, joka oli kohtuuttoman iso suhteessa tilattuihin välineisiin. Innoissani raapaisin laatikon auki ja totesin, että sehän on täynnä EPS-täytettä. Ilmiselvästi kauppias ei ollut tutustunut täytteitä koskevaan kirjoitukseeni.
Kaapaistuani sisältöä oli tuloksena kasa täytettä lattialla ja pieni pilkistävä nurkka minimaalisesta kartonkirasiasta. Tiesin, että laatikossa on yhdeksän pientä rasiaa. Siinä sitten pohdiskelin, pitääkö koko sisältö kaataa olohuoneen lattialle, jotta loputkin löytyvät. Tyydyin kuitenkin kaivelemaan sisältöä ja lopulta onnistuin onkimaan kaikki tilaamani osat esiin.
Ehdottaisin postimyyntiä harjoittaville firmoille seuraavaa pakkaustapaa:
- Tuotteet pakataan sopivan kokoiseen laatikkoon.
- Pienet osat laitetaan salpapussiin tai kuplamuovipussiin omaksi ryhmäkseen.
- Tyhjä tila täytetään paperitäytteellä tai ilmakuplakalvolla.
- Toimituslista laitetaan päällimmäiseksi, jotta asiakas näkee, mitä pakkauksessa on.
Vaikka joku lähettäisikin kauppaan irtotäytettä, ei siitä pidä asiakasta rangaista lähettämällä roskat eteenpäin.
Avainsanat: irtotäyte, pakkaus, verkkokauppa
11.2.2012 10:55 pm |
Itselle tarpeettomat fyllit voi toimittaa lähimpään päiväkotiin. Ne otetaan siellä ilolla vastaan, koska lapsukaiset voivat askarrella niistä viehättäviä koristeita. Vaihtoehtoisesti, esim. mikäli lähistöllä ei ole päiväkotia, fylleistä voi itse askarrella viehättäviä koristeita.
12.2.2012 5:44 pm |
Satuin olemaan eräässä pakkaamossa, kun sinne tuli irtotäytteellä täytetty pakkaus. Sipsejä oli ehkäpä noin 1,5 m^3. Siitä riittää isommallekin päiväkotiryhmälle askarreltavaa! Olin aistivinani pakkaamon henkilöiden kommenteista, että heitä itseään ei kiinnostanut askartelu juuri sillä hetkellä.
5.10.2014 5:44 pm |
[…] mieltä. Pakkaamisen apuna voidaan ohjeen mukaan käyttää mm. styroxpalloja. Tästä kirjoittelin aiemminkin. Tosin silloinkin partakoneenterät tulivat ehjänä […]
24.8.2020 1:44 pm |
Olen muissa asioissa samaa mieltä kanssasi.
Mutta jos tämä tekstisi ”Vaikka joku lähettäisikin kauppaan irtotäytettä, ei siitä pidä asiakasta rangaista lähettämällä roskat eteenpäin.” koskee oheista valokuvassa näkyvää vihertävää ”roskaa”, niin voin kertoa, että tämä tavara on nimenomaan valmistettu pakkaustäytteeksi, ja jotkin typerät postitusyritykset ostavat sitä rekkakaupalla käyttääkseen sitä ainoana pahvilaatikoittensa täytteenä.
Hulluahan tuo on pakkausmateriaalivaraston koon, ympäristön ja ja vastaanottajan kannalta. Vastaanottajalle se on käyttökelvotonta roskaa. Mutta siis tämän materiaalin osalta ei ole kyseessä jostakin laatikosta ”vastaanotetun roskan edelleenlähettäminen”.
Postitusyrityksillä olisi parempiakin tapoja täyttää tyhjä tila laatikoissaan – esim. mainitsemillasi paperista tai muovikalvosta pakkaamon koneella valmistettavalla täytteellä.
Tässä tapauksessa on tietysti mahdollista, että heidän varastostaan oli äsken loppunut kaikki sopivasti pienemmät laatikot, jolloin tämä on ainoa koko. Mutta katkoteräpuukolla sen olisi saanut muutamassa sekunnissa puukotettua puoleen alkuperäisestä korkeudestaan. Joten tuohtunut palaute heille on joka tapauksessa paikallaan.
Ja se tila, minkä heidän pakkaamossaan tuo solumuovitäyte vaatii, olisi käytettävissä paljon paremmin vaikka paperirullasta täytettä runnovan koneen ja rullien kanssa.