ISO 9001 siintelee useden tavaraa valmistavien yritysten esitteissä. Lähtökohtana laatujärjestelmässä on se, että toiminnot on dokumentoitu.
Olettamani on, että pakkaamon toimintoja ja pakkauksia ei ole rajattu dokumentointivaatimuksen ulkopuolelle. En tosin tiedä, onko tämä mahdollista, mutta tuskin näin on tehty. Siitä huolimatta tuntumani on, että on enemmänkin harvinaisuus, että kaikista pakkauksista olisi olemassa valmistuspiirustukset ja pakkausohje tai edes toinen näistä. Pakkausohjeet ovat ehkä yleisempiä.
Pakkausvalmistajat yleensä tekevät piirustukset pakkauksista tuotantoaan varten, mutta useimmiten nämä eivät päädy asiakkaan haltuun ja näin osaksi tuotedokumentaatiota. Kattavan dokumentoinnin rakentaminen tyhjästä on iso työ, joten jos lähtötilanne on nolla, kannattanee aloittaa uusien pakkausten dokumentoinnista.
Kun kupongit ovat kunnossa, voi auditoijan surutta viedä tarkastelemaan pakkaamonkin toimintaa.
Avainsanat: ISO9001
16.6.2015 9:00 pm |
Hienoa tekstiä taas sinulta, luin varsin mielelläni, vaikka
en yleensä blogeja erityisesti seuraakaan. Taidanp pistää tämän blogin tilaukseen.
Olenn kiinnostunut blogaamisesta ja olen rakentamassa itselleni blogia.
Blogisi ulkoasu on mukavan yksinkertainen jja silmää miellyttävä..
Haluaisitko kertoa minulle, minkälaista teemaa käytät blogissa?
🙂
Ymmärrän täysin, jos et halua, että samanlaisia blogeja
alkaa ilmestyä. Kiitän joka tapauksessa.
16.6.2015 9:37 pm |
Kiitos mukavasta palautteesta! Teemana minulla on WordPressin tarjoama Kubrick, joka taitaa jopa olla vakioteema, kun luo uuden blogin. Toki samaa teemaa saa aivan vapaasti käyttää.