Biohajoava EPS

Biohajoavat materiaalit ovat pakkausalalla kovasti kiinnostuksen kohteena. BASF julkaisi jokunen kuukausi sitten uuden biohajoavan solumuovin, jota voi käyttää nykyisissä EPS- ja EPP -koneissa. Materiaali kulkee nimellä ecovio EA. Raaka-aineena käytetään maissipohjaista PLA:ta ja BASFin ecoflex-materiaalia, jonka tarkkaa koostumusta ei kerrota.

Ecovion kerrotaan olevan ominaisuuksiltaan EPS:n kaltainen ja soveltuvan toistuvien iskujen vaimentamiseen. En ole vielä saanut uutuutta hypisteltäväksi, joten en osaa sanoa, onko tuntuma perinteisen EPS:n oloinen, vai onko siinä myös EPP:lle tyypillistä palautuvuutta. Valmistaja ilmoittaa materiaalin ominaisuuksien asettuvan EPS:n ja EPP:n väliin.

Uuden materiaalin käyttöönotto on melko yksinkertaista, sillä nykyiset solumuovivalmistajat voivat käyttää olemassa olevaa konekantaa. Ajoparametrit ovat erilaiset, joten olettaisin, että muotteja ei voi suoraan käyttää. Materiaalit käyttäytyvät muotituksen jälkeen hieman eri tavalla, jolloin kappaleen toleransseihin tulee turhan isot heitot, jos muottia tehtäessä ei ole raaka-ainetta huomioitu.

Suunnittelun näkökulmasta uutuus on helppo tapaus, jos EPS ja EPP ovat tuttuja. Perusperiaatteet ovat samanlaisia, mutta tietysti täydellisyyttä tavoitellessa pitää uutuuden ominaispiirteet huomioida.

Värivalikoima on tällä hetkellä mukava: Valita voi ruskean.

https://www.basf.com/en/company/news-and-media/news-releases/2016/06/p-16-241.html

Kylmälaatikko uudesta materiaalista tehtyntä. Kuvan näppäsi BASF blogistin sijaan.

Kylmälaatikko uudesta materiaalista tehtynä. Kuvan näppäsi BASF blogistin sijaan.

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: