Puuvaahto

Fraunhofer -tutkimuslaitos on onnistunut kehittämään menetelmän, jolla puusta saadaan valmistettua vaahtolevyä. Raaka-aineena käytetään yksinomaan puuta, joka jauhetaan hienoksi ja vaahdotetaan ilmeisesti vedessä, sillä muutenhan se lähinnä pölisee. Vaahto paistetaan uunissa, jolloin se kovettuu. Toistaiseksi valmistetuissa erissä on tiheys vaihdellut 40 kg/m^3 ja 200 kg/m^3 välillä.

Tavoitteena on tehdä eristelevyä, joka olisi paremmin kierrätettävissä biohajottamalla kuin nykyiset polystyreeni-pohjaiset eristelevyt. Solutetusta ja vaahdotetusta polystyreenistä tehdään edelleen runsaasti pakkauksia, joten uutuus on kiinnostava myös pakkausten näkökulmasta, vaikka tätä ei kehittäjäryhmä tuokaan esiin. Tiheydeltään keveämpi pää on samaa luokkaa nykyisten pakkausmateriaalien kanssa.

Ominaisuuksiltaan olettaisin puuvaahdon olevan styroxia vastaavaa joustavuudeltaan, eli materiaali murtuu varsin helposti. Tämä ei kuitenkaan ole este materiaalin käyttämiselle pakkauksessa, kunhan testeissä ja kuljetuksessa ei ole toistuvia pudotuksia. Pakkausten kannalta kriittistä on, voiko materiaalin seinämäpaksuus vaihdella, vai edellyttääkö paistoprosessi vakiopaksuista seinämää. Vakiopaksuisella seinämällä joutuu suunnittelija koville muotoja rakentaessa.

Jäämme odottamaan kaupallista tuotantoa.

https://www.fraunhofer.de/en/press/research-news/2015/april/wood-derived-foam-materials.html

Puuvaahtoa. Lähde: Fraunhofer

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: