Nyt kaipaan apuanne, arvon lukijat! BFSV on syystä tai toisesta poistanut sivuiltaan EUPS-standardin, enkä ole löytänyt viitteitä siitä, että se olisi siirretty muualle. Onkohan niin, että standardi on poistettu ylläpidosta ja käytöstä?
Mikäli jollakin on tietoa asiasta, voisiko hän ystävällisesti kertoa kommenttikentän avulla kaikille. Toinen vaihtoehto on ottaa minuun suoraan yhteyttä. Yhteystietoni ovat täällä: http://www.rdvelho.com/fi/yhteystiedot/vantaa
On tunnettua, että pahvin lujuus heikkenee kosteuden kasvaessa. Käytännössä tämä esiintyy pinottujen pahvipakkausten virumisena: Pino painuu hitaasti alaspäin. Aiemmin viittasin tutkimukseen, jossa todettiin tutkitun pahvin lujuudesta olevan jäljellä 25 %, kun kosteutta nostettiin 50 %:sta 90 %:iin
Suhteellisen kosteuden lisäksi virumiseen vaikuttaa aivan olennaisesti kosteuden vaihtelu. Kosteuden syklaaminen nopeuttaa virumista ja aiheuttaa jopa suuremman rasituksen pahville kuin pelkkä tasainen korkea kosteus.
Syklinen kosteus saattaakin olla merkittävin yksittäinen pahvipakkausten pinojen romahtamisen aiheuttaja. Merikonteissahan suhteellinen kosteus vaihtelee vuorokauden aikojen mukaan. Yöllä kontin sisälämpötila laskee, jolloin suhteellinen kosteus nousee. Päivällä taas aurinko lämmittää konttia, jolloin suhteellinen kosteus laskee. Vesimäärä kontin sisällä ei juurikaan vaihtele vuorokauden aikojen mukaan, joten suhteellinen kosteus vaihtelee runsaasti.
Voidaankin sanoa, että kaikki etelän merillä seilaavat pakkaukset joutuvat syklisen kosteuden kanssa tekemisiin. Pakkauksille tehtävät testit eivät simuloi tällasista tilannetta suoraan. Onkin riski, että pakkaus pääsee testeistä läpi, mutta ei kestäkään kuljetuksen aikana pinonnan aiheuttamaa kuormaa.
On huono lähtökohta testata pahvisten pakkausten pinottavuus vain 50 % kosteudessa. Mikäli näin tehdään, pitää varmuuskertoimen olla kohdallaan, mutta tämäkään ei riitä. Varmuuskerrointa tärkeämpää on käyttää pakkauksessa tarpeeksi laadukkaita raaka-aineita. Mikäli tässä lipsutaan, ei voida olettaa pakkauksen saavuttavan riittävää lujuutta korkean kosteusrasituksen alaisena.
Kuvaaja esittää pakkauksesta mitattua lämpötilan vaihtelua vuorokauden vaiheen muuttuessa. Suhteellinen kosteus käyttäytyy käänteisesti lämpötilaan nähden.
Tilasin Englannista tavaraa. Sain laatikon, joka oli kohtuuttoman iso suhteessa tilattuihin välineisiin. Innoissani raapaisin laatikon auki ja totesin, että sehän on täynnä EPS-täytettä. Ilmiselvästi kauppias ei ollut tutustunut täytteitä koskevaan kirjoitukseeni.
Kaapaistuani sisältöä oli tuloksena kasa täytettä lattialla ja pieni pilkistävä nurkka minimaalisesta kartonkirasiasta. Tiesin, että laatikossa on yhdeksän pientä rasiaa. Siinä sitten pohdiskelin, pitääkö koko sisältö kaataa olohuoneen lattialle, jotta loputkin löytyvät. Tyydyin kuitenkin kaivelemaan sisältöä ja lopulta onnistuin onkimaan kaikki tilaamani osat esiin.
Ehdottaisin postimyyntiä harjoittaville firmoille seuraavaa pakkaustapaa:
Vaikka joku lähettäisikin kauppaan irtotäytettä, ei siitä pidä asiakasta rangaista lähettämällä roskat eteenpäin.
DuPontin pakkauskilpailun tämän vuoden eräs palkittu innovaatio on sienirihmastosta kasvatettu sisäosa. Aiemmissa jutuissa olen kertonut erilaisista uusista sisäosamateriaaleista, kuten pulpista ja biohajoavasta EPS:stä. Sienirihmastopakkauksella tavoitellaan myös erinomaista kierrätettävyyttä, eikä vain mielikuvaa siitä. Materiaaleissa tuntuu olevan tärkeämpää, että ihmiset mieltävät ne ympäristöystävällisiksi, kuin se, että ne todella sitä ovat. Sienipakkaus voidaan kompostoida kuluttajan omassa pihakompostorissa. Osa biohajoavista materiaaleista vaatii vähän järeämmän prosessin, jotta hajoaminen kunnolla tapahtuisi.
Sienipakkaus on ainakin valmistajan mukaan tuotannossa vähemmän energiaa kuluttavaa kuin biohajoavat muovit. Tämä onkin helppo uskoa, sillä prosessi ei vaadi kovin korkeaa lämpöä. Perusmateriaalina käytetään viljan kuoria tai muuta vastaavaa ylijäämämateriaalia, jotka laitetaan sienirihmaston kanssa muottiin. Olosuhteiden ollessa sopivat, sieni alkaa kasvaa muotissa ja täyttää tyhjän tilan ja sitoo pohjamateriaalin kasaan. Kun muotti viikon kuluttua kuumennetaan ja avataa, on sisäosa valmis. Lopun kuumennus takaa, että kasvu loppuu.
Valmistustekniikkana kasvattaminen aiheuttaa haasteita nykypäivän ostotoimintatavoilla. Prosessia on nimittäin jokseenkin vaikea nopeuttaa. Mikäli tilaukset on tehty myöhässä, ei ostaja saa materiaalia seuraavana päivänä vaikka kuinka haluaisi. Ei se sieni käskemällä nopeammin kasva.
EcoCradle kulmapala, www.mushroompackaging.com
Olemme ahkerasti käyttäneet EUPS-standardia pahvien laatumääreenä. Ajatuksena yhtenäiset vaatimukset on nerokas ajatus. Aiemmin kirjoittelin siitä, että EUPSia ollaan ilmeisesti laajentamassa järeisiin pahveihin, joskin työ kestänee vuosia. Näissä toivottavasti yritetään huomioida myös kosteudenkesto jollain tavalla, jotta kierrätyskuitu ja neitseellinen eivät olisi samassa kategoriassa.
Hiljattain olemme törmänneet tilanteeseen, että olemme tehneet pakkauksia mainiosta suomalaisesta miniaallosta. Näissähän ECT on luokkaa 5-6 kN/m. Pinottavuus olisi hyvä mitoittaa niin, että ECT saadaan hyödynnettyä. Jos käytetään EUPSia, joudutaan määrittämään Board 20, jossa ECT-arvoksi riittää 4,5 kN/m. Board 30 ylöspäin mentäessä vaaditaan paksumpi aalto, jotta taivutusjäykkyysvaatimus saavutetaan.
Vastaavaa ongelmakentää esiintyy myös B- ja C-aalloilla. Hyvillä raaka-aineilla saadaan roimasti enemmän pinottavuutta kuin mitä EUPSin ECT antaa ymmärtää. Toisaalta taas taivutusjäykkyys paranee kunnolla vain muuttamalla aaltoprofiilia, joten luokissa ei voi mennä ylöspäin.
EUPS-luokittelun lähtökohtana ovat olleet eri valmistajien tyypilliset aaltopahvit. Eurooppassa tehdään erittäin paljon pahvia kierrätetystä raaka-aineesta. Tällöin mekaaniset ominaisuudet jäävät jälkeen ensikuidusta tehtyihin pahveihin nähden.
Huippulaatuisten materiaalien määrittelyssä EUPSin sijaan joutuu käyttämään muita parametrejä. ECT on hyvä, joskin sitä voi tietyillä menettelyillä kasvattaa ilman, että pahvi todellisuudessa juurikaan paranee. Paras menettely lienee laatikon puristuslujuuden määrittely.
EPS on pakkausmateriaalina hieman poissa muodista. Sitä pidetään ympäristön kannalta heikkona vaihtoehtona, joskin tämä on osittain väärä uskomus kuten aiemmassa kirjoituksessa käy ilmi. Hollannissa on tehty hieman tuotekehitystä ja pyöräytetty EPS:ää vastaava biohajoava materiaali. Se toimii samalla tavoin kuin EPS, eli se paisutetaan helmistä ja muotitetaan. Lisää tietoa saa Biofoamin sivuilta.
Tavoitteena on luultavasti ollut tehdä ympäristöystävällisempi materiaali rakennusteollisuuden tarpeisiin, mutta yhtä lailla sitä voidaan käyttää pakkausmateriaalina. Biohajoavat materiaalit mielletään ympäristöystävällisiksi, sillä niistä ei jää luontoon jätettä. Se, säästyykö luonnonvaroja verrattuna vaikkapa polttoprosessissa kierrätettyyn muoviin, on vähän kyseenalaista. Ainakaan itse en löytänyt tutkimustulosta tästä.
Mekaanisesti materiaali näyttää speksien mukaan vastaavan EPS:ää. Näin ollen siitä saa näppärästi tehtyä vaimentimia siihen kategoriaan, mihin perinteiset styroksivaimentimet sopivat. Paras alue on kevyehköt, alle 25 kg tuotteet, joille ei vaadita useiden pudotusten kestoa. Kun kyyti kovenee ja paino kasvaa, nousee joustavampien materiaalien edut esiin.
Käsittääkseni suomalaisilta valmistajilta ei vielä Biofoam-materiaalia saa, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa tämäkin lisätään valikoimiin. Mikäli hinta pysyy kohtuullisena, saadaan yksi todellinen vaihtoehto lisää vaimenninvalintaan.
Kesäloman kuluksi tutkin netistä erilaisia pakkauksiin liittyvä sivuja. Suunnittelemme RD Velhossa jatkuvasti pakkauksia pienille tuotteille. Pakkausten tulee olla suhteellisen näyttäviä, sillä suomalaisten yritysten tuotteen tapaavat olla asemoitu hieman ylemmäs kuin aasialaisten kilpailijoiden. Sisäosissa käytetään usein pahvia, pulppia tai erilaisia tarjottimia.
Hollannissa on valmistaja, joka tekee paper foam-sisäosia. Näitä käytetään kuluttajaelektroniikassa, mutta eniten näihin näyttäisi törmäävän CD ja DVD-pakkauksissa. Paperivaahtopakkauksella on mahdollista korvata muoviset levypakkaukset. Valmistustekniikaksi valmistaja ilmoittaa ruiskupuristuksen. Tulosta kehutaan mittatarkaksi. Lisäksi valmistaja ilmoittaa, että tuote ei tarvitse pöly- tai naarmusuojausta. Ympäristönäkökulmasta kuitupohjaiset pakkaukset luokitellaan hyviksi, joten yleinen lähtövaatimus ympäristöystävällisyydestä täyttyy.
Materiaali näyttää pätevältä. Valmistustekniikka on ilmeisesti patentoitu, mutta valmistajalta saa lisensoitua menetelmän. Onkohan valmistajia lähellä Suomea? Kiinnostaisi kokeilla johonkin sisäosaan tällaista ratkaisua.
Sisäosaesimerkki osoitteesta www.paperfoam.com
Katselin uutta aikarautaa. De Motu vähän himottaisi. On tyystin järjellä perusteltavissa hankkia g-mittarin ja kellon yhdistelmä. Onhan g-mittarista hyötyä minulle useita sekunteja vuodessa.
Mittalaitteen lisäksi myös pakkaukseen on kiinnitetty tosissaan huomiota, vaikkakin toivottavasti vähemmän kuin mittarin mekaniikkaan. Kello tulee minikokoisessa alumiinisalkussa. Salkun kehutaan kestävän vettä 10 metriin saakka. Pikaisesti ajateltuna paino on sen verran pieni, että salkku kelluu, mutta saattaahan käyttäjäkunnasta silti löytyä joku, jolle ominaisuus on tärkeä.
Aprikoin salkun roolia pakkausdirektiivin näkökulmasta. On ilmeistä, että salkku toimitetaan jonkilaisessa pahvipakkauksessa. Näin ollen salkku itsessään ei ole pakkausdirektiivin näkökulmasta pakkaus, vaan osa itse tuotetta.
Siinä tapauksessa, että tuotteen ajatellaan olevan säilytyspakkauksessaan silloin, kun sitä ei käytetä, pakkausvaatimukset hieman muuttuvat. Tällöin kierrätysasiat eivät ole pakkauksille yleisesti asetettavien vaatimusten mukaisia. Kestopakkaukset solahtavat uudelleenkäyttökategoriaan suoraan. Raaka-aineiden kierrätettävyydestä ei siis tarvitse huolehtia ja ratkaisuiden perusteltavuus ja valikoima kasvaa runsaasti. Voidaan tehdä vaikkapa pieni alumiinisalkku rannekellolle.
Täytynee kipaista kaupan kautta ja tarkastaa DeMotun pakkausta hieman tarkemmin.
Tuotekehityksessä pakkaus yleisimmin ajoitetaan valmistumaan samalla hetkellä mekaniikkan kanssa. Tämä on sillä tavoin oikea lähestymistapa, että pakkaus on yhtä lailla keskeinen osa toimituskokonaisuutta kuin mekaniikkakin. Haasteena tässä ajoitusmallissa on se, että valmis mekaniikka on pakkaussuunnittelun lähtötieto.
Ei ole lainkaan harvinaista, että mekaniikka muuttuu pakkauksen näkökulmasta aivan olennaisesti projektin loppumetreillä. Tyypillisesti esimerkiksi havaitaan, että uusi design ei mene läpi lämpötesteistä. Tämä johtaa siihen, että projekti viivästyy. Jos pakkaussuunnittelu on ollut alkuperäisen aikataulun mukaan liikkeellä, on suunnitelma valmis, kun tulee tieto, että laite muuttui. Päästään takaisin lähes lähtöpisteeseen. Vaatimusmäärittely pysyy samana, mutta muutoin ollaan puhtaalla pöydällä.
Pakkaussuunnittelun näkökulmasta olisikin järkevää viivästää yhden pykälän verran suunnittelua. Kun laite on testivaiheessa, tehdään pakkaussuunnittelua. Kun laiteen design on lyöty lukkoon, voidaan tehdä pakkaustestit ja rakentaa toimituskyvykkyys.
Laitteen ollessa proto- ja pilottivaiheessa, voidaan toimitukset tehdä väliaikaisilla pakkauksilla. On olemassa monia tapoja pakata laitteet siten, että niitä varten ei tarvitse hankkia omilla työkaluilla tehtyjä osia. Tyypillisesti tällöin täyttöaste on heikompi, mutta muutamien kymppien hinnannousu protojen toimituskuluissa ei juuri projektien budjetteja heilauta.
Sopivalla ajoittamisella saadaan pakkausuunnittelulle oikeat lähtötiedot ja hieman lisää aikaa tehdä suunnittelutyö kunnolla.
Pakkauksiin saa näppärästi firman logon, kun käyttää sellaista teippiä, johon on painettu logo. Teippejä on tarjolla monessa värissä ja niihin saa useammalla värillä painatuksen. Tällainen teippi soveltuu mainiosti tilanteeseen, jossa laatikossa ei ole grafiikkaa.
Toisinaan näkee painettuja teippejä pakkauksissa, joissa on graafinen suunnittelija miettinyt visuaalisen ilmeen, eikä siihen ole kuulunut logoilla oleva teippi. Näissä tapauksissa lopputulos on jokseenkin erilainen, mitä alunperin on ajateltu. Tällainen toimintatapa ei hivele ainakaan minun visuaalista silmääni.
Visuaalinen silmäni ei toki ole kovin kehittynyt. Siksi RD Velhossa muotoilijat hoitavat grafiikan rakentelun ja insinööreille jätetään rakennesuunnittelu. Sen verran maallikkokin näkee, että teippiä valitessa kannattaa huomiota kiinnittää myös teipin väriin. Allaolevassa kuvassa on valkopohjaista Relides-teippiä vedetty ruskeaan laatikkoon. Kirkas pohja olisi ehkä parempi valinta tässä tapauksessa.
Ruskeat teipit harvoin näyttävät kovin hyvältä ruskeassakaan laatikossa. Sävy tahtoo aina olla teipissä ja laatikossa erilainen. Kirkas on ehkäpä paras yleisväri. Se ei hyökkää häiritsevästi silmille missään värissä. Jos laatikko on valkoinen, toimii valkoinen pohja ja painatus mainiosti. Tehdäessä päätöstä siitä, käytetäänkö logolla olevaa teippiä vai ei, kannattaa muistaa varasteluun liittyvä juttu tammikuulta.
Tyylikäs Relides-teippi oikeaoppisesti yksivärisessä laatikossa.
