Archive for toukokuu 2012

Pahviset kuormalavat

27.5.2012

Ikea on ottanut pahviset kuormalavat laajamittaiseen käyttöön. Muutosta perustellaan kuljetuksen tilankäytöllä ja ympäristösyillä. Olettaisin ensisijaisen näkökohdan olleen nimenomaan taloudellinen. Ikean mukaan he säästävät 50000 rekkakuljetusta vuodessa. Säästö muodostuu kuormien paremmasta täyttöasteesta ja lavojen paluukuljetuksista.

Ikean toiminta on esimerkillistä tässäkin tapauksessa. Hehän ovat yleisesti ottaen paneutuneet poikkeuksellisen paljon pakkauksiin. Pahvilavojen toimivuudesta on käyty paljon keskusteluja ja itsekin olen sillä kannalla, että lavojen vauriomäärä kasvaa aluksi, kun pahviset lavat otetaan käyttöön. Varsin pian kuormankäsittelijät tottuvat uusien lavojen ominaisuuksiin ja tilanne palautuu normaaliksi.

Pahvilavoja on ollut käytössä jo pitkään, mutta ne eivät vieläkään ole kunnolla yleistyneet juuri vaurioiden vuoksi. Käytännön kokemus on osoittanut, että kuljetusputken tulee tottua käsittelemään pahvilavoja, jotta ne toimisivat tyydyttävällä tasolla. Mikäli putki on hyvin hallinnassa, oikeat käsittelytavat saadaan opetettua. Jos tavarat lähtevät satunnaisiin paikkoihin ympäri maailman, ollaan vielä oppimiskäyrän alkupäässä.

Pahvisten kuormalavojen edut ovat merkittäviä verrattuna puulavoihin:

  • Kevyempi paino tuo säästöjä erityisesti lentorahdissa.
  • Pienempi tilavuus kasvattaa hyötykuormaa.
  • Kierrätettävyys on selvästi parempi poislukien uudelleenkäytettävät lavat.
  • Usein hintakin on huokeampi.

Lavojen käyttöönotossa tulee varmasti vastarintaa. Käyttöönotto kannattaakin aloittaa sellaisista tuotteista, jotka liikkuvat tutussa kuljetusketjussa. Näin ketjua voidaan ohjeistaa ja tiedottaa. Siitä voidaan vähitellen käyttöönottoa laajentaa. Toivottavasti vuosien päästä lastinkäsittelyn periferiassakin, USA:ssa, osataan siirtää kuormia raahaamatta niitä pitkin lattiaa.

Aiheesta on lisätietoa Corrugated of course-blogissa

Kartongista valmistettu kuormalava. http://www.eltetetpm.com

Pakkaussuunnittelija Vaasaan

18.5.2012

Etsin tiimiini vahvistusta Vaasaan. Sijainti on tässä tapauksessa ehdoton vaatimus. Mikäli olet halukas työskentelemään Vaasassa ja tunnet kiinnostusta teollisuuspakkauksiin, ota yhteyttä. Tässä on oivallinen mahdollisuus oppia pakkausten rakennesuunittelun salat rautaisten ammattilaisten opissa. Tarkemmat tiedot ova täällä: http://www.rdvelho.com/fi/avoimet-tyopaikat/310-pakkaussuunnittelija-vaasa

VCI-suojauksen toimintalämpötila

17.5.2012

Aiemmassa jutussani VCI:n virheellisistä käyttötavoista keskityin tilanteeseen, jossa kemikaalin toimintaa häiritään muilla aineilla. Toinen mahdollinen ongelma on toimintalämpötila. VCI-pussin toiminta perustuu siihen, että siitä haihtuu ainetta, joka muodostaa suojaavan atmosfäärin. Kovin viileässä ei atmosfääriä muodostu.

Normaali ongelmatapaus Suomessa on tilanne, jossa tuote pakataan VCI-pussiin ja siirretään välittömästi ulos odottamaan toimitusta. Talvisaikaan pakkauksen lämpötila putoaa nopeasti, eikä suojaavaa tilaa ehdi syntyä. Korroosioilmiöitä tapahtuu aina, kun vesi ei ole jäässä. Näin ollen lämpötila-alue 0°C-10°C on hankalin. Tämä on aika tavallinen ulkolämpötila näillä leveysasteilla.

Pakkauksen lämpötilan pitää olla mieluummin yli kymmenen astetta, jotta pussista irtoaisi VCI-ainetta. Joillakin valmistajilla on pohjoisen olosuhteisiin paremmin sopivia versioita, jotka toimivat jossain määrin matalammillakin lämpötiloilla. Näilläkään ei kuitenkaan suositella kylmävarastointia heti pakkaamisen jälkeen, vaan pakkauksen pitäisi olla lämpimässä useita tunteja, jopa vuorokausi.

Olennaista on huomata, että kaikki tuotteet eivät ole identtisiä. Jotkut toimivat toisia paremmin kylmissä olosuhteissa. Materiaalia valittaessa ei hinta ole ainoa parametri. Valitettavasti on niin, että valmistajat eivät kovin selvästi kerro datalehdellä, millaiset toimintaparametrit tuotteessa on, vaan ne täytyy käyttäjän kaivaa jostain esiin.

Ylipakkaaminen

12.5.2012

Pakkaus- ja kuljetuskustannusten minimoimiseksi pakkauksen tulee olla tarkoituksenmukainen. Yleensä tarkoituksenmukainen tarkoittaa sitä, että pakkaus ei ole aivan tolkuttomasti tuotetta suurempi. Kiinalaiset ovat intoutuneet lainsäädännöllisesti ohjaamaan täyttöastetta paremmaksi. Hyvänä tasona siellä pidetään noin 50 prosenttia.

Aina ei ole mahdollista päästä hyvään täyttöasteeseen. Pakkauksen tulee olla sen verran iso, että siihen mahtuu lähetyslappu. Esimerkiksi yksittäisen muistikortin toimituspakkauksesta tulee väistämättä kohtuuttoman iso.  Jos laittaisi täyttöasteeksi 50 %, niin ei siihen osoitetta enää saisi tai jos saisikin, niin paketti katoaisi kuljetuksessa.

Linkin takaa löytyy esimerkkejä ylipakkaamisesta. Tällaiselle listalle ei olisi mukava päätyä itse määrittelemillään pakkauksilla.

http://mightylists.blogspot.com/2010/02/12-examples-of-excessive-packaging.html

Ylipakkaamista Mighty Lists-blogista.