Archive for helmikuu 2012

Pitäisikö asiakkaan pystyä parempaan

26.2.2012

Asiakkaalle toimitettavassa dokumentaatiossa kerrotaan parhaimmillaan olosuhteet, joissa pakattua tuotetta voidaan varastoida. Pakkauksia saattaa olla paria eri tyyppiä erilaisiin olosuhteisiin ja myyntitilanteessa valitaan sopiva. Se, että vaatimukset on dokumentoitu ja esitetty asiakkaalle, on oikein hyvä tilanne. Tällöin voidaan ongelmatapauksissa viitata dokumentteihin ja neuvotteluasema on lähtökohtaisesti hyvä.

Valitettavan usein näkyy kuitenkin olevan tilanne sellainen, että valmistusyksikkö ei itse noudata asiakkaalle kommunikoituja vaatimuksia. Tilanne saattaa olla esimerkiksi sellainen, että säilytysolosuhteiksi on valittu vaikkapa katettu lämpötilakontrolloimaton tila. Asiakas tilaa tuotteen, mutta toimitus jostain syystä viivästyy. Kun lopulta saadaan kauppa toteutumaan, pakkauksesta näkee selvästi, että sitä on säilytetty ulkona. Voi hyvinkin olla niin, että asiakaskaan ei silloin noudata tarkasti vaatimuksia omassa varastoinnissaan.

Toinen tyypillinen tilanne on se, että asiakas tulee käymään tuotantopaikalla. Pakkausala on siitä kiitollinen, että usein on mahdollista nähdä pakkauksia jo tehtaan pihalla ja tältä pohjalta pystyy muodostamaan ensimmäisen mielikuvan, miten asiat on hoidettu. Ensimmäinen mielikuva ei välttämättä ole positiivinen, mikäli asiakkaalta on vaadittu sisäsäilytystä ja tavarat ovat lähtöpäässä pitkin pihaa.

Säilytysolosuhdevaatimuksia päätettäessä tulee myös pohtia, mitä vastaanottajalta voidaan realistisesti vaatia. Kaikilla ei kertakaikkiaan ole hyviä säilytystiloja. Esimerkkinä on kuva parvekelaseista. Lasit tilannut henkilö ei kykene kuskaamaan tavaroita sisätiloihin, sillä sopivaa tilaa ei ole. Tämä on tyypillistä kerrostaloissa. Tällöin pakkauksessa ja vaatimusdokumentissa tulee huomioida tilanne ja tehdä pakkaus sellaiseksi, että tavarat eivät vaurioidu ulkosäilytyksessä. Esimerkin tapauksessa tuotteet luultavasti kestävät sään vaikutukset, mutta pakkauksessa on kuitenkin toiveikkaasti vaadittu sisäsäilytys. Rakenteellisesti pakkaus näyttäisi olevan sellainen, että lyhytaikainen ulkosäilytys ei aiheuta ongelmia sään puolesta, joten tilanteeseen on viisaasti varauduttu.

Säilytysolosuhteita speksatessa tulee siis huomioida seuraavat asiat:

  1. Millaiseen tasoon pystyy itse sitoutumaan.
  2. Mitä asiakkaalta voi odottaa.

Jos kohtaan 2 tulee tiukemmat vaatimukset kuin kohtaan 1, on syytä vakavamieliseen pohdiskeluun.

Esimerkki espoolaisesta ulkovarastosta.

Lavaylityksen vaikutus pinontaan

18.2.2012

Lavaylitys on eräs huonoimmista asioista, mitä kuljetuspakkaukseen voi tehdä. Tämä on tunnettu tosiasia, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Ylitys aiheuttaa sen, että käsittelyssä lava ei ota törmäyksiä vastaan, vaan voimat kohdistuvat lavan päällä olevaan pakkaukseen. Kuormassa, joka muodostuu pahvilaatikoista, aiheuttaa lavaylitys myös pinontalujuuden heikkenemistä. Joku insinööri oli tutkinut aihetta ja todennut, että yhden tuuman lavaylitys aiheuttaa 32 % heikennyksen lavan pinontalujuuteen.

Heikennys johtuu siitä, että uloimmaisten laatikoiden ulkoseinät eivät ole lavan päällä, vaan voimat siirretään pohjan kautta. Aaltopahvin taivutusjäykkyys on heikompi kuin reunapuristuslujuus. Tästä johtuen pinon lujuus heikkenee. Ongelmaksi asia muodostuu, mikäli lavakuorman kestävyys on mitoitettu (tai se on sattunut tulemaan) marginaaliseksi käyttäen laskennassa yksittäisen laatikon puristuslujuutta.

Kuljetuspakkauksia suunniteltaessa tulee jättää vähintään 5 mm tilaa lavan reunoille. Tämä varmistaa sen, että pinot eivät pääse lipsahtamaan lavan ulkopuolelle. Tyypillinen virhe on, että tuotepakkauksen mitoituksessa huomioidaan lavan mitat, mutta unohdetaan, että tuotepakkaukset pakataan vielä ryhmäpakkauksiin. Tällä toimintatavalla saadaan joko surkea täyttöaste lavalle tai lavaylitys ryhmäpakkauksille.

Ylemmässä kuvassa on esitetty laatikoiden mitoitus siten, että ne eivät sovi lavalle. Alempi ehdotelma on pinonnassa mekaanisesti paljon kestävämpi.

Statement of compliance

11.2.2012

Pakkausdirektiivin noudattamiseen on tehty standardisarja EN13427-13432. Aiemmin kerroinkin, että sarjasta löytyy ohjeet, miten pakkausten määrä voidaan minimoida. Ohjeet ovat laajat, mutta vaikeasti noudatettavat: Prosessin seuraaminen edellyttää paljon testattavia tuotteita ja runsaasti aikaa.

Standardi edellyttää myös, että jokaisesta pakkauksesta on tehty yhdenmukaisuuslausunto. Lausunto koostuu olennaisesti kahdesta osa-alueesta:

  • Materiaalimäärän minimoinnin todentaminen
  • Kierrätettävyyden todentaminen

On hyvin yleistä, että pakkauksen kaikki komponentit eivät tule samalta valmistajalta ja suunnittelukin saattaa olla vielä eri taholta. Esimerkiksi meillä RD Velhon pakkaussuunnitteluosastolla näin on aina. Tällöin ei ole yhtä  tahoa, joka voisi koko lausunnon tehdä, vaan suunnittelu tekee oman osansa ja jokainen valmistaja vahvistaa, että kierrätettävyysvaatimukset täyttyvät ja haitallisia aineita on alle maksimirajojen.

Kattava yhdenmukaisuuden todistaminen on työlästä, sillä todistukset täytyy pyytää useilta tahoilta. Tämä työllistää sekä kuponkien pyytäjiä että täyttäjiä. Havaitsin, että UPM Raflatac on ratkaissut ongelman nerokkaalla tavalla: He ovat laittaneet lausunnon julkisesti saataville. Käsitykseni mukaan dokumentti sisältää kaiken vaadittavan tiedon heidän tuotteestaan.

http://www.upmraflatac.com/europe/ger/images/54_65388.pdf

Vastaavaa menettelyä voisi soveltaa useimpiin pakkausmateriaaleihin. Valmistaja voisi ilmoittaa, miten heidän materiaalinsa suhtautuu kierrätysvaatimuksiin ja täyttääkö se haitallisille aineille asetetut vaatimukset. Materiaalien minimointiin ei luonnollisesti voi ottaa kantaa tapauksissa, joissa yritys ei vastaa suunnittelusta.

Hypen rakentaminen

5.2.2012

Sattuipa eteeni laatikko, jossa toimitettiin ilmeisesti  hiiri. Teollisuuspakkausmiehen silmään pakkaus vaikutti varsin pätevältä: Hiiri oli laitettu laatikkoon. Tuotteen ominaisuudet oli hyödynnetty. Koska laite itsessään kestää pudotuksen, ei ylimääräistä suojausta käytetty.

Laatikko oli tehty ruskeasta korkean kierrätysasteen pahvista. Painatus oli yksinkertainen musta. Kokonaisuus oli siis ehdottomasti halvin mahdollinen. Rakennetta hieman muuttamalla olisi nettoarkkia saanut höylättyä vähän pienemmäksi, mutta pakattavuus olisi luultavasti kärsinyt.

Tässä tapauksessa nyt sattui olemaan niin, että halpa ja ympäristöystävällinen ovat sama ratkaisu. Ei siis tarvitse maksaa erikseen lisää siitä, että kierrätettävyys on huipussaan. Näin ollen pakkausratkaisu saadaan perusteltua yrityksen johdolle rahalla.

Se, mikä yllätti, oli pieni painatus pakkauksessa, joka kertoi pakkauksen olevan ympäristöystävällinen. Yritys siis perustelee sinänsä järkevän halvan pakkauksen ympäristöystävällisyydellä. Tavalliselle kuluttajalle saadaan näin mielikuva, että yritys on nimenomaan panostanut pakkauksen ympäristöominaisuuksiin, vaikka uskallan sanoa lähes varmasti, että valintaan on vaikuttanut enemmän hinta.

Jotta asiakkaalle ei jäisi negatiivista mielikuvaa pakkauksesta, on siinä päätetty kertoa, että tämä on hyvä. Mielikuvan rakentamista ei oltu jätetty pakkauksen vastaanottajan vastuulle, sillä silloin olisi voinut tulla väärä mielikuva. Asian havaitseminen oli varmistettu kertomalla, mitä pitää ajatella.

Oikean mielikuvan rakentaminen on tärkeintä. Hyvänä pidetyt pakkaukset eivät välttämättä ole teknisesti valtavirrasta poikkeavia. Jos kuluttaja kuvittelee saavansa jotain hienoa tai merkityksellistä, ei sisältö ole kovin merkityksellinen. Mielikuva on niin vahva, että pakkausta pidetään joka tapauksessa hienona.

Yksinkertainen pahvilaatikko hiirelle.