Archive for lokakuu 2011

Lavan vaikutus pakkauksen luotettavuuteen

30.10.2011

Suuri osa lavalla varustettujen pakkausten ongelmista johtuu lavan kestävyydestä. Erityisesti pahvisia kontteja käytettäessä tulee lavan rakenteen olla sellainen, että se kestää trukkikäsittelyä. Jos pahvipakkauksesta vaurioituu jalka, on pinon lujuuden kanssa todellisia ongelmia.

Olen joutunut todistamaan useita tapauksia, joissa lavajalka on pudonnut lavasta, mutta tällainen pakkaus on silti laitettu pinoon siten, että päälle on laitettu vielä lisää pakkauksia. Pino on toki notkuva, mutta jos se nojaa toiseen pinoon, ei kaatumista pääse tapahtumaan. Kontti tai rekka saadaan näin lastaamalla täyteen.

On sanomattakin selvää, että yhden jalan puuttuessa painojakauma allaolevan kontin kanteen ei ole suunnitellun mukainen ja pinottavuus kärisii. Tuloksena on pakkauksen painuminen kasaan ja mahdollisesti allaolevan tuotteen vaurioituminen. Käytännössä vaurioituneiden lavojen pinoamista ei voida estää, joten lavan rakenteen tukevoittaminen on ainoa järkevä korjaustapa.

Lavan vaikutus pahvikonttien pinottavuuteen on merkittävä. Ainoa ongelmia aiheuttava tekijä ei ole lavojen jalkojen vaurioituminen. Lavan jalkojen pinta-ala ja sijoittelu on myös tärkeässä roolissa. Esimerkiksi lastulevyn tyyppisestä materiaalista valmistetuissa lavoissa on niin pienet jalat, että vähänkään suuremmalla kuormalla ne painuvat allaolevan pakkauksen kannesta sisään.

Kuorma onkin saatava jakautumaan vähintään nurkkiin ja mielellään koko pitkälle sivulle. Jos kuorma jakautuu kannelle siten, että tukea ei tule nurkkiin, pinottavuus romahtaa. Huonoin mahdollinen lopputulos lienee se, että käytetään huippulaatuista pahvia, mutta tuhotaan sen hyvät ominaisuudet tekemällä lava, joka ei hyödynnä pahvin vahvoja kohtia.

Kierrätysmerkki Taiwanissa

23.10.2011

Pari viikkoa sitten käsittelin Euroopan kierrätysmerkintöjä, sekä myös osin globaaleja tapoja. Taiwan on poikennu muiden maiden käyttämästä linjasta ja määritellyt pakkaukseen aivan oman merkin. Allaolevan symbolin lisäksi muovit tulee koodata yleisesti käytettävällä numerokoodauksella.

Ajatuksena heillä on ollut vaatia oman merkin käyttöä Taiwanin markkinoilla oleviin pakkauksiin. Käytännössä on kuitenkin käynyt niin, että pieni maa ei oikein ole tainnut saada vaatimuksiaan läpi, vaan merkintää näkyy vain satunnaisesti ja lähinnä Taiwanissa tuotetuissa pakkauksissa.

Taiwanin kierrätysmerkintä

Ei ole kovin realistista, että jokin maa saisi yleisestä käytännöstä poikkeavaa vaatimusta tällaisissa asioissa vietyä läpi koko toimittajakentän. Jopa kiinalaisten vaatimuksiin suhtaudutaan melko välinpitämättömästi. Taiwan ei markkina-alueena yllä lähellekään samalle tasolle, eivätkä he käytännössä voikaan edellyttää oman merkkinsä käyttöä.

Pakkaussuunnittelun näkökulmasta on jokseenkin toivoton tilanne, jos yrittää saada samaan pakkaukseen kaikki mahdolliset merkinnät. Tämä on eräs niistä, jotka eivät pääse laatikon kylkeen kuin poikkeustapauksissa.

Ihanan kamala pakkaus!

19.10.2011

Helsingin Sanomat otsikoi ylläolevasti pienen jutun tämän aamun lehdessä kuluttajasivuilla. Heillä on toiveena, että lukijat lähettäisivät esimerkkejä pakkauksista, jotka ihastuttavat tai ovat huonoja. Pakkauksissahan harvemmin on mitään ihastuttavaa, joten negatiiviseksi tämä helposti kääntyy.

Jos toimittaja sattuu tutkimaan blogiani, saattaa hän törmätä kuplapakkauksesta kertovaan juttuuni, joka sopii aihepiiriin. Tosin juttuun liittyvää pakkausta on muutettu siten, että siihen on lisätty repäisynauha, joten esitetty ongelma poistui.

Nyt kaikki pakkaussuunnittelun parissa työskentelevät voivat lähettää parhaat ehdotuksensa tai surkeimmat epäonnistumisensa toimitukseen. Minä taidan kuitenkin vain jäädä odottelemaan tuloksia.

Sienipakkaus

9.10.2011

DuPontin pakkauskilpailun tämän vuoden eräs palkittu innovaatio on sienirihmastosta kasvatettu sisäosa. Aiemmissa jutuissa olen kertonut erilaisista uusista sisäosamateriaaleista, kuten pulpista ja biohajoavasta EPS:stä. Sienirihmastopakkauksella tavoitellaan myös erinomaista kierrätettävyyttä, eikä vain mielikuvaa siitä. Materiaaleissa tuntuu olevan tärkeämpää, että ihmiset mieltävät ne ympäristöystävällisiksi, kuin se, että ne todella sitä ovat. Sienipakkaus voidaan kompostoida kuluttajan omassa pihakompostorissa. Osa biohajoavista materiaaleista vaatii vähän järeämmän prosessin, jotta hajoaminen kunnolla tapahtuisi.

Sienipakkaus on ainakin valmistajan mukaan tuotannossa vähemmän energiaa kuluttavaa kuin biohajoavat muovit. Tämä onkin helppo uskoa, sillä prosessi ei vaadi kovin korkeaa lämpöä. Perusmateriaalina käytetään viljan kuoria tai muuta vastaavaa ylijäämämateriaalia, jotka laitetaan sienirihmaston kanssa muottiin. Olosuhteiden ollessa sopivat, sieni alkaa kasvaa muotissa ja täyttää tyhjän tilan ja sitoo pohjamateriaalin kasaan. Kun muotti viikon kuluttua kuumennetaan ja avataa, on sisäosa valmis. Lopun kuumennus takaa, että kasvu loppuu.

Valmistustekniikkana kasvattaminen aiheuttaa haasteita nykypäivän ostotoimintatavoilla. Prosessia on nimittäin jokseenkin vaikea nopeuttaa. Mikäli tilaukset on tehty myöhässä, ei ostaja saa materiaalia seuraavana päivänä vaikka kuinka haluaisi. Ei se sieni käskemällä nopeammin kasva.

Kierrätysmerkit Euroopassa

2.10.2011

Pakkauksiin on perinteisesti kierrätysmerkin virkaa laitettu hoitamaan kolmesta nuolesta koostuva Möbiuksen rengas. Merkin tavoitteena on kuvata, että materiaali on kierrätettävissä. Merkki sinänsä ei ota kantaa siihen, miten kierrätys tulee tapahtua. Kansalaisen tuleekin itse tunnistaa materiaali ja hoitaa asiat oikein. Pahvien tapauksessa näin yleensä käykin. Useimmissa maissa tällä merkillä ei ole lainsäädännön näkökulmasta roolia.

Nuolimerkki ilman lisäohjeita

Nuolimerkki ilman lisäohjeita

Pakkausdirektiivi määrää, että merkinnät on oltava, mutta ei mene yksityiskohtiin. Sen sijaan direktiivi velvoittaa tekemään ohjeistuksen myöhemmin.

Pakkauksiin on niiden keruun, uudelleenkäytön ja hyödyntämisen, mukaan lukien kierrätys, helpottamiseksi merkittävä niissä käytetyt materiaalit, jotta ne voidaan tunnistaa ja luokitella kyseisellä teollisuuden alalla.

Euroopan Unionin virkamiehet ovat aktivoituneet. He ovat julkaisseet päätöksen 97/129/EC, joka ohjeistaa kierrätysmerkkien sisällön. Dokumentissa mainitaan, että se on ensivaiheessa vapaaehtoinen. Ensivaihe on tietääkseni edelleen menossa.

Muovien osalta 97/129/EC on yleisessä käytössä. Tavallinen kansalainen ei pakkausmuoveja toisistaan erota, joten käyttö on erittäin perusteltua. Muovien numerointi päätöksessä vastaa ISO 1043:a. Päätös sisältää myös muiden yleisten pakkausmateriaalien numeroinnin. Aaltopahvi esimerkiksi on numero 20 ja lisäviite PAP. Numero on näistä painavampi informaatio. Paperipohjaisissa materiaaleissa merkin käyttö on selvästi harvinaisempaa kuin muoveissa. Jos kuitenkin pakkauksen merkinnät halutaan EU:n suositusten mukaisiksi, kannattaa dokumentin ohjeita seurata.

97/129/EC:n mukainen merkintä PET-muoville.

Yleisesti näkee pahvisia pakkauksia, joissa ei ole mitään painatusta. Linjana olen itsekin usein pitänyt, että pahvit osataan kierrättää ilman erillisiä merkkejä. Jos pakkausta ei muuten paineta, ei siihen silloin laiteta kierrätysmerkkiä. Tämä linjaus ei kuitenkaan saa EU:n päämajasta tukea, joskaan se ei ole suoraan vastoin 97/129/EC ohjeistusta.