Archive for syyskuu 2011

EUPS pahvispeksinä

25.9.2011

Olemme ahkerasti käyttäneet EUPS-standardia pahvien laatumääreenä. Ajatuksena yhtenäiset vaatimukset on nerokas ajatus. Aiemmin kirjoittelin siitä, että EUPSia ollaan ilmeisesti laajentamassa järeisiin pahveihin, joskin työ kestänee vuosia. Näissä toivottavasti yritetään huomioida myös kosteudenkesto jollain tavalla, jotta kierrätyskuitu ja neitseellinen eivät olisi samassa kategoriassa.

Hiljattain olemme törmänneet tilanteeseen, että olemme tehneet pakkauksia mainiosta suomalaisesta miniaallosta. Näissähän ECT on luokkaa 5-6 kN/m. Pinottavuus olisi hyvä mitoittaa niin, että ECT saadaan hyödynnettyä. Jos käytetään EUPSia, joudutaan määrittämään Board 20, jossa ECT-arvoksi riittää 4,5 kN/m. Board 30 ylöspäin mentäessä vaaditaan paksumpi aalto, jotta taivutusjäykkyysvaatimus saavutetaan.

Vastaavaa ongelmakentää esiintyy myös B- ja C-aalloilla. Hyvillä raaka-aineilla saadaan roimasti enemmän pinottavuutta kuin mitä EUPSin ECT antaa ymmärtää. Toisaalta taas taivutusjäykkyys paranee kunnolla vain muuttamalla aaltoprofiilia, joten luokissa ei voi mennä ylöspäin.

EUPS-luokittelun lähtökohtana ovat olleet eri valmistajien tyypilliset aaltopahvit. Eurooppassa tehdään erittäin paljon pahvia kierrätetystä raaka-aineesta. Tällöin mekaaniset ominaisuudet jäävät jälkeen ensikuidusta tehtyihin pahveihin nähden.

Huippulaatuisten materiaalien määrittelyssä EUPSin sijaan joutuu käyttämään muita parametrejä. ECT on hyvä, joskin sitä voi tietyillä menettelyillä kasvattaa ilman, että pahvi todellisuudessa juurikaan paranee. Paras menettely lienee laatikon puristuslujuuden määrittely.

Muovipussien varoitusmerkinnät

17.9.2011

Jos laittaa pussin päähän, voi tukehtua. Lapset ja muutoin pienipäiset eivät tätä välttämättä itse ymmärrä, joten tietyissä englantia puhuvissa maissa on standardien ja lainsäädännön kautta tuotu informatiiviset merkinnät pusseihin.

Merkintöjä näkee toisinaan myös teollisuuspakkauksissa, joskaan itse en ole näitä koskaan pusseihin speksannut. Teollisuuspuolella toivottavasti ei ole ongelmana, että asentajat tunkevat päänsä säkkiin ja tukehtuvat.

Eurooppalaisista standardeista merkintävaatimus löytyy tietääkseni brittiläsestä BS 1133-21 standardista. Leluja koskeva EN71-1 lähtee siitä, että pienet lapset eivät välttämättä ymmärrä edes symboleja ja pussien tulisikin olla sellaisia, että pussi päässä voi hengittää.

USA:n puolella tietyissä osissa maata on lainsäädännöllä velvoitettu laittamaan varoitustekstit tai muu varoitusmerkki tietyn kokoisiin tai paksuisiin pusseihin. Ohuiden pussien tapauksessa on sellainen riski, että lapsi inhaloi pussin hengitysaukkoihinsa, eikä kykene sitä poistamaan. Lainsäädäntö koskee vain kuluttajamarkkinoita.

Kuvassa on Logitechin kuulokkeiden mukana tullut pussi. Siinä on pari varoitusmerkintää aiheeseen liittyen. Toinen on Munchin Huudosta mukailtu. Se ilmeisesti opastaa, että pussia ei saa laittaa päähän. Viestiä vahventamaan on laitettu toinen merkintä, että sitä ei saa laittaa edes lapsen päähän.

Pussissa on myös runsaasti reikiä. En keksinyt niille muuta käyttöä kuin sen, että jos pussin kuitenkin laittaa päähän, ei tukehdu kovin nopeasti. Tässä luultavasti pyritään EN 71-1 vaatimuksiin.

Itse aion linjata jatkossakin merkinnät niin, että B2B-puolella näitä ei käytetä. Leluissa ja USA:n kuluttajamarkkinoilla taas merkintä tekstimuodossa on ehdottomasti oltava.

Logitech on lisännyt kierrätysmerkkien lisäksi varoitusmerkinnät pusseihin.

Lenovon näytön pakkaus

11.9.2011

Toimistolle tuli satsi Lenovon tietokoneita. Pakkaussuunnittelutiimin normaaleihin toimintatapoihin kuuluu laatikoiden sisällä olevien romppeiden pikainen siirto sivuun ja pakkauksen ihmettely. Olen aiemminkin havainnut, että Lenovolla on panostettu voimakkaasti pakkauksiin, mutta silti näytön pakkaus hieman yllätti.

Näytöissä on perinteisesti ollut EPS-vaimentimet. Lenovolla on päätetty toisin ja tehty pahviset sisäosat ja vielä C-aallosta. On ilmeistä, että pakkaustapaa on tietoisesti haluttu viedä uuteen suuntaan.

Sisäosasuunnitteluun on käytetty paljon panoksia. Sisäosat ovat sen verran monimutkaisia, että riittävää suojausta ja edes kohtuullista pakattavuutta ei varmasti ole saavutettu ensimmäisellä yrittämällä. Näyttäisi siltä, että pakattavuutta ei ole arvostettu kovin korkealle materiaalia valittaessa, mutta ehkäpä Kiinassa työvoima on edelleen halpaa. Yritin netistä etsiä pudotusvaatimuksia näytölle, mutta en niitä onnistunut löytämään. Oletettavasti tässä tapauksessa on käytetty 60 cm vaatimusta. Joka tapauksessa sisäosista näkee, että sitä on ollut tekemässä kokenut pakkaussuunnittelija. Aloittelija ei saa tuollaista rakennetta toimimaan.

Kierrätysmielessä pahvi on hyvä. Ahkera siivoojamme varmasti arvostaa sitä, että kierrätettävien pakkausten kasa on pienempi. Pakkaussuunnittelija on myös kunnostautunut merkkaamalla kaikkien tuntemieni sääntöjen mukaan kierrätysmerkinnät pakkauksiin.

Pakkaus oli kokonaisuudessaan positiivinen yllätys. Kaikesta havaitsi, että uuteen pakkaustapaan on panostettu. Hyvän tuloksen saamiseksi suunnitteluprojektille on annettu kovat tavoitteet, mutta ilmeisesti myös riittävästi aikaa ja resursseja, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa.

Alavaimennin on taiteltu kehä. Tämä oli useampiosainen.

Ylävaimennin, C-aaltoa

Ylävaimennin, C-aaltoa. Kohtuullisen monimutkainen rakenne.

Ylävaimentimen sivukuvasta näkee, että suunnittelija ei ole ensimmäistä pahvisisäosaa tekemässä.

Toimiston siivous

4.9.2011

Töissä on mukavaa, koska siellä käy siivooja. Meillä ei vielä kotona olla ulkoistettu tätä palvelua. Meidän uudella konttorilla siivooja on ahkera, hän muun muassa pesee keittössä likaiset astiat. Lisäksi hän uutterasti raahaa kaikki tyhjät pakkaukset roskiin, olipa niitä kuinka suuri läjä tahansa. Pieni nyrpeä ilme oli, kun oltiin kasattu sermit ja tuolit ja pahvia oli aivan suunnaton läjä, mutta illan aikana ne hävisivät.

Havaitsimme heti, että pieni riski on siihen, että kaikki mallipakkauksemme lähtevät roskiin.  Tunnistimme riskin, joten siivoojalle ilmoitettiin, että pakkaussuunnitteluosastolta ei missään tapauksessa saa heittää yhtään pakkausta roskiin. Nyt pitää toivoa, että kyseinen, ilmeisesti virolainen, siivooja ei huomaamatta vaihdu. Jos näin käy ja sijainen käyttää samoja siivousperiaatteita kuin naapuritoimistoissa, saattaa olla vähän apeat tunnelmat aamulla. Looshi on kuin Martelan kuvastosta.

Emme ihan täysin noudata 5S-periaatteita, joten tavaraa tuppaa kertymään, eikä siitä kasasta sivullinen tiedä mikä on tarpeellista ja mikä ei. Emme tiedä sitä edes itse, joten varastoimmekin kaikenlaisia pakkauksia tulevia tarpeita varten. Tilanne ei ole päässyt muuton ansiosta aivan niin pahaksi, mitä se oli ollessani Nokian hommissa Mäkkylässä. Siellä meillä oli kaikki mahdolliset tasopinnat täytetty pakkausmateriaaleilla. Minun looshissa oli muun muassa lamppujen päälle kasattu EPE-vaimentimia. Joskus oli pari kolme kuormalavaakin odottamassa jotakin.  Silloinkin meidät pelasti muutto. Mäkkylän konttorissa siivooja ei tehnyt luultavasti muuta kuin tyhjensi roskikset.

Suunnittelu on luonteeltaan sellaista, että ainakaan minun mielestäni 5S-periaatteet eivät edesauta hyvään lopputulokseen pääsemistä. Pakkaussuunnittelussa on hyvä, että käsillä on erilaisia materiaaleja ja kokonaisia pakkauksia. Niistä pystyy veistelemään pikaisia protoja ja testailemaan, mikä voisi toimia.