Archive for kesäkuu 2011

Vanha oli parempi

26.6.2011

Kun olemassaolevan tuotteen pakkausta lähdetään kehittämään, on vanha pakkaus lähtökohdiltaan tyypillisesti käyttäjien mielestä  aivan toivoton. Siinä on vaikka mitä vikaa, joka haittaa toimintaa. Suojaus saattaa olla riittämätön, pakkaus on vaikea kasata, pinottavuus on riittämätön ja hintakin turhan korkea.

Onneksi pakkaukset ovat kovin suunnittelijansa näköisiä, joten tuotteelle voidaan tehdä toisenlainenkin pakkaus. Ideavaiheessa kaikki näyttää hyvältä ja uusi tuntuu toimivan aivan mainiosti. Kun uusi pakkaus otetaan käyttöön, havaitaan, että se vanha oli kuitenkin hyvä, ellei jopa täydellinen. Uutuuden viehätys katoaa sekunneissa kun vanhan ominaisuudet siintävät mielessä.

Olen törmännyt vastaavaan tilanteeseen niin kauan, kun olen ollut muutoksia tekemässä. Olenkin pohtinut, että ennen uuden idean esittämistä pitää vanhan viat kerrata, jotta ne ovat kirkkaana mielessä uutta käyttöönotettaessa. Tätä kautta saatetaan muistaa paremmin, miksi muutosta lähdettiin hakemaan. Muutosvastarinta tuntuu olevan normaali ilmiö lähes kaikissa muutostilanteissa. Faktojen lisäksi projekteissa pitäisi alkuvaiheessa tunnistaa johtaja, joka voi johtaa muutoksen kohteena olevia henkilöitä. Näillä tempuilla tilanne ei ehkä pääse niin pahaksi, että muutokset kariutuvat.

Kotelon mitat

17.6.2011

Mekaniikassa on tapana tehdä koteloiden ulkomitat sopimaan täysiin satoihin millimetreihin. Esimerkiksi 600x400x200 mm. Paperilla tämä vaikuttaa oikein mukavalta. Pakkaussuunnittelussa tästä aiheutuu lähes poikkeuksetta merkittävää harmia, sillä kuormalavat on myös tehty vastaavalla mitoituksella. Näin lavojen täyttöasteet jäävät kehnoiksi, sillä tuotteita ei mene oikein mitenkään järkevästi lavalle. Useinkaan tuote itsessään ei aseta mittarajoitteita.

Kun olen RD Velhon konttorilla seurannut suunnittelun etenemistä, on aina perusongelmana tilanpuute. Mitat voidaan kuitenkin useimmiten valita kohtuullisen vapaasti. 600×400 pohjan sijaan voisi harkita vaikkapa 730×330 mm mittaa. Tällöin saataisiin pakkaus näppärästi sovitettua lavalle ja täyttöaste paranee.

Keskeisenä tekijänä on kuljetettavuuden huomioiminen tuotteen vaatimusmäärittelyssä. Mikäli lavamitoituksen asettamat vaatimukset saadaan tarpeeksi aikaisessa vaiheessa speksiin mukaan, voidaan ne toisinaan toteuttaa. Tuotteen vaatimusmäärittelyvaiheessa onkin syytä kysäistä pakkaussuunnittelijan toiveet. Pienellä pohdinnalla saatetaan saavuttaa merkittäviä kustannuksia tuotteen toimitusvaiheessa.