Sotakorvauksien myötä tavaran kuljetus ulkomaille kasvoi varsin voimakkaasti sodan päättymisen jälkeen. Tarvittiin siis parempia pakkauksia. Sillon insinöörit suunnittelivat varsin kestävän puulaatikon ja käyttivät saatavilla olevaa tervapaperia suojaamaan sisustaa. Sotakorvaukset saatiin maksettua ja ulkomaankauppa jatkui. Toimituksia tehtiin pitkin maailmaa. Vanhaa hyväksi todettua pakkaustapaa ei katsottu aiheelliseksi muuttaa, vaan hyväksi havaittu puulaatikko tervapaperisisustuksella valittiin meripakkaukseksi. Olosuhteethan olivat aika rankat, sillä laatikot joutuivat laivan kannelle.
1959 keksittiin, miten polyeteenistä voidaan valmistaa muovikalvoa. Tästä mainiosta innovaatiosta huolimatta tervapaperista ei katsottu aiheelliseksi luopua. Hieman myöhemmin kehitettiin ensimmäiset VCI-suojaukset, joka tarjoaa erinomaisen kemiallisen suojan korroosiota vastaan.
Samoihin aikoihin havaittiin, että kuljetuksien käsittely on mukavampaa, jos tavaroita ei lastata laivan kannelle, vaan ne laitetaan ensin merikonttiin ja vasta sitten laivalle. Kontti tarjoaa myös oman mikroilmaston kuljetuksille sekä estää suolaveden pääsyn pakkauksiin.
Näistä innovaatioista huolimatta teollisuudessa käytetään edelleen kattohuopaa ja tervapaperia pakkauksissa ja puhutaan merivientipakkauksista. Syynä tähän mainitaan korroosiosuojaus ja meriveden pärskeet.
Ehkäpä vähitellen voitaisiin siirtyä nykyaikaisiin pakkausratkaisuihin ja jättää tervapaperit rakennustyömaille.
